Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English
Helsingin yliopisto Helsingin yliopistomuse
 

Helsingin yliopistomuseo

Tietoa yliopistomuseosta:

Yhteystiedot:


PL 3 (Unioninkatu 34)
00014 Helsingin yliopisto
yo-museo(at)helsinki.fi

Näyttely
Fabianinkatu 33, 3. krs
Suljettu 19.6.-31.7.2017

Avoinna
ti-to 12-17, pe 12-16

Info


Observatorio:
ks. www.observatorio.fi/kavijalle

 

Naiset yliopistossa


Emma Irene Åström (1847-1934)

Emma Irene Åström on pienikokoinen ja siro nainen. Hän katsahtaa sinua ujosti ja hieman epäröiden. Olet lukenut sanomalehdistä paljon hänestä. Tiedät, että muutama kuukausi sitten, kesällä 1932, hän osallistui Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan promotioon. Hänet seppelöitiin riemumaisteriksi viisikymmentä vuotta sen jälkeen, kun hänestä oli tullut Suomen ensimmäinen naismaisteri. Koska 85-vuotiaan Emma Irene Åströmin elämäntarina vaikuttaa sinusta erikoisen kiehtovalta, olet tullut häntä tapaamaan. Vaatimattomana ihmisenä hän ei selvästikään haluaisi korostaa itseään ja kokee itsestään puhumisen hieman kiusallisena.

”Te haluaisitte siis kuulla elämäni tarinan. Niin, voinhan sen tietenkin kertoa. Synnyin huhtikuussa vuonna 1847 Taivassalon pappilassa, jossa asuivat vanhempani isoisäni rovasti Carl Åströmin luona. Kun isoisä kuoli, muutimme Ahvenanmaalle. Sain viettää paljon aikaa ulkona hevosten ja koirien parissa, ja elämäni oli mielestäni melkein täydellistä. Ainoa puute oli se, etten saanut oppia mitään. Olisin halunnut tietää enemmän kaikesta näkemästäni, mutta siihen ei minulla ollut mahdollisuutta. Isäni ei ymmärtänyt lainkaan oppimisen haluani.

Ollessani 16-vuotias pääsin Finströmin kirkkoherran ystävällisyyden ansiosta Finströmin kouluun auttamaan mamselli Gröndahlia lasten opetuksessa. Pian tämän jälkeen menin rippikouluun, jossa viihdyin erinomaisesti. Päästyäni ripille pastori Molin puhui puolestani ja taivutteli isäni lähettämään minut Jyväskylän seminaariin perheen huonosta rahatilanteesta huolimatta. Osallistuin seminaarin pääsytutkintoon vuonna 1865 yhdessä 48 muun hakijan kanssa, ja ihmeekseni sain pian huomata olevani 30 hyväksytyn joukossa.

Nyt seurasi ihana aika, jolloin sain nauttia uusien asioiden oppimisesta Uno Cygnaeuksen johtamassa seminaarissa. Viimeisenä opiskeluvuotenani maisteri Ernst Bonsdorff nosti esille mahdollisuuden, joka oli käynyt mielessäni, mutta jota en ollut uskaltanut lausua ääneen: ryhtyä lukemaan ylioppilastutkintoa varten. Seminaarin päästötutkinnon jälkeen sain kuitenkin paikan Jyväskylän Tyttökoulusta, ja olin siellä vuoden opettajana ennen kuin lähdin Helsinkiin opiskellakseni ylioppilastutkintoa varten. Voi! Saatte uskoa, että suunnitelmani aiheuttivat paljon puhetta ja paheksuntaa.

Helsingissä työskentelin opettajana Suomalaisessa Tyttökoulussa ja käytin vapaa-aikani lukemiseen. Uno Cygnaeuksesta oli tullut Kouluylihallituksen ylitarkastaja, ja hän oli muuttanut Helsinkiin. Vaikka Cygnaeus aluksi vastustikin ajatuksiani yliopisto-opinnoista, tuki hän minua myöhemmin täysin sydämin. Vietin paljon aikaa hänen ja hänen perheensä kanssa, välillä myös asuin hänen asunnossaan. Olin hänen suojattinsa.

Helsingissä sain kerran tilaisuuden tavata eräissä juhlissa Maria Tschetschulinin, Suomen ensimmäisen naisylioppilaan. Valitettavasti ajatuksemme opiskelusta eivät käyneet yksiin.

Ylioppilassuunnitelmilleni kävi hyvin, kun yliopiston vt. sijaiskansleri ja kouluhallituksen ylijohtaja Kasimir von Kothen kiinnostui minusta ja kutsui minut luokseen. Hänen avullaan sain kanslerin myöntymyksen ylioppilastutkintoon osallistumiselle ja yliopisto-opinnoille. Osallistuinkin tutkintoon, jonka tulos julistettiin kesäkuussa 1873: minut oli hyväksytty!

Näin ryhdyin opiskelemaan. Valitsin aineyhdistelmän, johon kuului filosofia, yleinen historia, latina, estetiikka ja matematiikka. Näistä aineista oli lähinnä sydäntäni latina, josta olin ollut kiinnostunut jo lapsesta asti. Samalla, kun opiskelin, tein myös opettajan töitä.

Opintoni keskeytyivät vuonna 1874, kun Cygnaeus halusi minun lähtevän Tammisaaren seminaariin vt. lehtoriksi. Lähdin vastoin tahtoani ja viivyin kaksi vuotta. Palasin mielelläni opintojeni pariin.

Siihen aikaan, kun olin ylioppilaana Keisarillisessa Aleksanterin -yliopistossa, oli rehtorina professori Sakari Topelius. Kerran olin ollut tietämättäni poissa stipendiaattihuudosta, ja jouduin menemään rehtorin vastaanotolle. Tällöin tapasin Sakari Topeliuksen ensimmäistä kertaa. Hän oli minulle hyvin ystävällinen ja puhui kauniisti naisylioppilaista.

Suoritin filosofiankandidaattitutkinnon toukokuun 23 päivänä 1882. Seuraavana päivänä oli juhla Hesperiassa. Sakari Topelius lähetti minulle juhlaan kirjoittamansa runon. Samana keväänä vietettiin promotiota, ja minulta kysyttiin, aioinko ottaa siihen osaa. Kuinka olisin voinut ajatella sellaista? Kuitenkin jouduin promotioon, mutta se ei ollut omaa ansiotani.


Emma Irene Åströmin laakeriseppele.

Vuonna 1886 julistettiin Tammisaaren seminaarissa avoimeksi historian, ruotsin ja suomen kielen lehtorinvika, jota hain ja jonka sitten sain. Kuten aina ennenkin, tunsin itseni tavattoman ujoksi oppilaiden edessä ja pelkäsin kovasti tuottavani vahinkoa seminaarille. Työskentelin seminaarissa vuoteen 1912 saakka, jolloin erosin täysinpalvelleena. Koska seuraajallani oli kovasti kiireitä, hoidin virkaa vielä tämän jälkeenkin, ja muutoinkin on minulla ollut tunteja seminaarissa.

Moneen kertaan elämäni aikana ovat ihmiset kummeksuneet ujouttani ja taipumustani vetäytyä syrjään. Ollessani Ruotsissa Lysekilin kylpylässä, keskustelin tohtori Murrayn kanssa luonteestani. Hänkään – lääkäri – ei voinut ymmärtää luonteessani olevaa ristiriitaa.

Maaliskuussa 1927 osallistuin Helsingissä vietetyille Naisten päiville, jotka pidettiin sen muistoksi, että kaksikymmentä vuotta oli kulunut siitä, kun Suomen naiset saavuttivat äänioikeuden. Naisten päivillä tutustuin presidentinrouvaan, Ester Ståhlbergiin, jonka kanssa lupasimme pitää myöhemminkin yhteyttä. Jo seuraavana kesänä minut kutsuttiin presidenttiparin luokse Kulosaareen.

Toukokuussa 1927 sain kuulla, että Helsingin Yliopiston Filosofinen tiedekunta oli kokouksessaan yksimielisesti päättänyt promovoida minut kunniatohtoriksi. Vaikka en katsonut ansainneeni tällaista kunniaa, lupasin nöyrän ja kiitollisen iloisena osallistua promotioon.


Filosofisen tiedekunnan promootiota vietettiin 31.5.1927
Helsingin yliopiston juhlasalissa
.

Kolmannen promotiokutsuni sain tänä vuonna. Olin kuitenkin satuttanut jalkani aikaisemmin melko pahasti, enkä olisi halunnut osallistua. Ystäväni koettivat puhua minua ympäri, ja kun jalka alkoikin näyttää paremmalta, päätin lopulta lähteä. Näin minut sitten promovoitiin riemumaisteriksi samassa promotiossa kuin presidentti Svinhufvud.

Tällainen on ollut elämäni. Tästä kertomuksestani ei kuitenkaan tule riittävän hyvin esille ystävieni ja rakkaimpieni suuri merkitys. Kaikkia heitä – sekä eläviä että jo pois menneitä – haluaisin kiittää hellästi ja lämpimästi."


Emma Irene Åströmin elämänkerralliset tiedot perustuvat hänen omaelämänkertaansa 'Emma Irene Åström. Elämäni ja ystäväni. Muistelmateos'. Kirjan on toimittanut Elsa Enäjärvi-Haavio, ja se on julkaistu 1933.

Takaisin Naiset yliopistossa -etusivulle