Helsingin yliopisto - Eurooppalainen huippuyliopisto

 
 

Yhteystiedot:

Vararehtori
Jukka Kola
puh. 09 191 22216
jukka.kola@helsinki.fi

Rehtorin kanslia
PL 33 (Yliopistonkatu 4)
00014 HELSINGIN YLIOPISTO

Vararehtorin sihteeri:

Maija Roitto
puh. 09 191 23365
maija.roitto@helsinki.fi

Jukka Kola

Markku LöytönenVararehtori Jukka Kolan vastuulle kuuluvat opetukseen ja opintoasioihin, elinikäiseen oppimiseen, avoimen yliopiston toimintaan ja tietohallintoon liittyvä asiat.

Kola on Helsingin yliopiston maatalouspolitiikan professori. Ennen vararehtoriksi valintaa hän oli maatalous- metsätieteellisen tiedekunnan dekaani. Kola on johtanut useita maatalouspolitiikka käsitteleviä EU-hankkeita sekä kehittänyt maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa annettavaa opetusta. Tästä toiminnasta hän on vuonna 1999 saanut Helsingin yliopiston parhaalle opettajalle myönnettävän Eino Kaila -palkinnon sekä maatalousylioppilaiden yhdistys Sampsa ry:n vuoden opettaja -tunnustuksen vuosina 1994 - 1997.

Kola osallistuu aktiivisesti kansainvälistä talouspolitiikkaa käsittelevään keskusteluun ja hänelle on myönnetty vuonna 2007 Agronomiliiton vuoden vaikuttaja -palkinto. Yliopiston konsistorin jäsenenä Kola oli vuosina 2007 - 2009. Kola valmistui maatalous- ja metsätieteiden tohtoriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1991.

Vararehtorikaudellaan Kola haluaa parantaa opetuksen ja oppimisen laatua, kohottaa opetustyön arvostusta sekä vahvistaa opetuksen ja tutkimuksen yhteyttä. Tavoitteena on, että kaikki opettajat todella voisivat tutkia ja kaikki tutkijat opettaa.

Myös opiskelija-opettaja-suhdeluvun laadukas parantaminen on tärkeää. Opiskelijoiden ja opettajien lisääntyvä yhteisöllisyys edistäisi opintoja ja lyhentäisi valmistumisaikoja.

Lisäksi Kola toivoo edistävänsä koko yliopiston - niin opiskelijoiden kuin opettajienkin - kansainvälistymistä.

Henkilötiedot

Haastattelut

 

Kuva: Veikko Somerpuro