Helsingin yliopisto - Eurooppalainen huippuyliopisto

 
 

Konsistorin esityslistat ja pöytäkirjat

Avaa esityslistat ja pöytäkirjat

Konsistorin tiedotteet

Avaa konsistorin tiedotteet

Yhteystiedot:

Konsistorin sihteeri
Tuula Lapinleimu-Ruuska
Puh. (09) 191 22388

Konsistori

Helsingin yliopiston ylin päätöksentekoelin eli konsistori siirtyi historiaan tämän nimisenä yliopistouudistuksen myötä. Konsistori piti viimeisen kokouksensa keskiviikkona 11.11.2009. Kokous päätti konsistorin 369-vuotisen historian.

Viimeisessä kolme vuotta istuneessa konsistorissa oli 14 jäsentä, joista yksi oli yliopistoyhteisön ulkopuolelta, ja puhetta johti rehtori.

Jatkossa yliopiston ylintä päätösvaltaa käyttää hallitus. Hallituksessa on 13 jäsentä, joista kuusi tulee yliopistoyhteisön ulkopuolelta. Heistä yksi toimii hallituksen puheenjohtajana. Rehtori toimii uuden hallituksen esittelijänä.