Instituutti

Geologian osasto
Maantieteen osasto
PL 64
(Gustaf Hällströmin katu 2a)
00014 Helsingin yliopisto

Laitoksen toimisto
Seismologian instituutti

PL 68
(Gustaf Hällströmin katu 2b)
00014 Helsingin yliopisto

puh. 0294 1911 (yliopiston vaihde)

Tsunamivaroitusjärjestelmistä

Huhtikuun 1. päivänä 1946 tapahtui Aleuteilla Alaskan lounaispuolella magnitudin 7,8 maanjäristys, joka aiheutti yli Tyynenmeren pyyhkäisseen tsunamin. Lähes viisi tuntia syntynsä jälkeen se saapui Havaijille, nousi maalla yli 8 metrin korkeuteen ja aiheutti 26 miljoonan dollarin vahingot sekä 159 kuolonuhria. Vahinkoja raportoitiin Alaskasta, Brittiläisestä Kolumbiasta, Washingtonin osavaltiosta, Oregonista, Marquesassaarilta sekä Chilestä. Tapahtuneen jälkeen perustettiin Havaijille ensimmäinen Tyynenmeren varoitusjärjestelmä tsunamien varalle (Pacific Tsunami Warning Center, http://www.prh.noaa.gov/ptwc/). Chilessä tapahtui 22. toukokuuta 1960 suurin instrumentein mitattu maanjäristys (magnitudi 9,5), joka aiheutti koko Tyynenmeren yli yltäneen tsunamin. Toinen suuri järistys, joka myös aiheutti pitkälle yltäneen tsunamin, tapahtui Alaskassa 1964 (magnitudi 9,2), minkä jälkeen perustettiin toinen varoitusjärjestelmä, Alaskaan, 1967 (West Coast & Alaska Tsunami Warning Center, http://wcatwc.arh.noaa.gov/). Havaijin varoituskeskus antaa tarpeen tullen varoituksen suurista (ja paikallisista) tsunameista useimmille Tyynen valtameren rannikkoalueille lukuunottamatta Alaskaa ja Yhdysvaltain länsirannikkoa, jotka kuuluvat Alaskan varoituskeskuksen toiminta-alueeseen.

Varoitusjärjestelmät pystyvät yleensä ennustamaan tsunamin saapumisajan melko tarkasti, mutta niiden koon, ja vastaavasti sisämaahan ulottuvuuden, arvioiminen on huomattavasti vaikeampaa. Varoitusjärjestelmän toiminta Tyynenmeren alueella perustuu alueella tapahtuvien suurten maanjäristysten havaitsemiseen ja paikantamiseen sekä niiden mahdollisesti aiheuttamien tsunamien synnyn varmentamiseen merenpinnan tasovaihteluita tarkkailemalle. Tarkoituksena on tarjota reaaliaikaista tsunami-informaatiota tsunamien aiheuttamien tuhojen minimoimiseksi. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi alueelle on perustettu kattava seismisten asemien verkko sekä merenpinnan tasovaihteluita tarkkaileva verkko. Lisäksi alueella on osittain käytössä merenpohjan painevaihteluita mittaava verkosto, jonka avulla on mahdollista havaita jopa 0,5 cm amplitudin tsunami 6 kilometriä syvässä vedessä (Deep-ocean Assessment and Reporting of Tsunamis (DART), http://www.ndbc.noaa.gov/dart/dart.shtml).

Tietyn koon ylittävä maanjäristys laukaisee seismografiin liitetyn hälyttimen. Hälyttimen laukaisin on asetettu siten, että keskimäärin magnitudia 6,5 suuremmat maanjäristykset Tyynenmeren alueella aiheuttavat hälytyksen. Tällöin rekisteröinnit analysoidaan välittömästi ja lähetetään eteenpäin varoituskeskukseen. Kun maanjäristys on paikannettu ja magnitudi määritetty, jatkotoimista päätetään varoituskeskuksessa. Jos alustavat tiedot antavat olettaa tsunamin mahdollisesti syntyneen, annetaan alueella ensimmäinen varoitus varoitusjärjestelmän osallisille. Tämän jälkeen varoituskeskuksessa tarkastetaan merenpinnan tasovaihteluita rekisteröivien asemien havainnot läheltä maanjäristyksen episentriä. Jos aineisto osoittaa tsunamin syntyneen, uusi tsunamivaroitus annetaan tämän aineiston pohjalta. Mikäli aineisto osoittaa, ettei tsunamia ole syntynyt, aiemmin annettu varoitus perutaan.

Joillakin alueilla Tyynenmeren ympäristössä toimii koko Tyynenmeren alueen kattavan varoitusjärjestelmän lisäksi paikallisia varoitusjärjestelmiä (mm. Ranskan Polynesiassa, Japanissa, Venäjällä, Chilessä ja Yhdysvalloissa). Jos tsunamin aiheuttava maanjäristys tapahtuu lähellä rannikkoa, tsunami saattaa iskeytyä rannikolle vain joitakin minuutteja tai kymmeniä minuutteja järistyksen jälkeen. Yleisesti koko alueen kattavan varoitusjärjestelmän seismisen ja muun aineiston analysoimiseen kuluva aika on niin pitkä, ettei sen puitteissa ole mahdollista suojella alueita, jotka ovat hyvin lähellä tsunamin lähdettä. Yleensä paikalliset varoitusjärjestelmät perustuvat maanjäristysinformaatioon; varoitus annetaan välittömästi paikallisen maanjäristyksen jälkeen ilman varmaa tietoa mahdollisesta tsunamin synnystä.

Intian valtameren tsunamin (26.12.2004) aiheuttama kuolonuhrien määrä olisi todennäköisesti ollut huomattavasti pienempi, jos alueella olisi ollut käytössä toimiva varoitusjärjestelmä. Syy varoitusjärjestelmän puuttumiseen Intian valtamereltä oli kuitenkin historiallisesti katsoen luonnollinen. Intian valtameren alueella ei ollut Krakatoan purkauksen 1883 jälkeen koettu laaja-alaista tsunamin aiheuttamaa tuhoa, eikä varoitusjärjestelmä ole siis aiemmin ollut alueen maiden hankintajärjestyksissä etusijalla (Etelä-Aasian suuret tsunamit: http://asc-india.org/menu/waves.htm). Lisäksi alueen valtiot ovat viime vuosikymmenten aikana kamppaileet useiden polttavampien ongelmien, kuten köyhyys, sodat ja vakavat tartuntataudit, kanssa. Jos varoitusjärjestelmä kuitenkin olisi ollut käytössä, olisi sellainen todennäköisimmin pelastanut henkiä erityisesti niillä alueilla, joille tsunamiaallot saapuivat muutamia tunteja maanjäristyksen jälkeen. Intian valtameren maanjäristyksen ja tsunamin jälkeen varoitusjärjestelmää alettiin suunnitella ja rakentaa UNESCO:n koordinoimana. Varoitusjärjestelma saatiin valmiiksi ja toimintaan vuoden 2006 kesällä.

Käynnissä oleva Internatiomal Early Warning Programme -ohjelma pyrkii varoitusjärjestelmien kehittämiseen kattavasti kaikilla maailman merille ja globaalin varoitusjärjestelmän rakentamiseen. UNESCO:n alaisuudessa toimiva IOC (Intergovernmental Oceanographic Commission) on saanut tehtäväkseen tehtäväksi avustaa jäsenvaltioitaan kehittämään varoitusjärjestelmiään (http://www.ioc-tsunami.org/).

Tsunamivaroituskeskuksia eri alueille