Toisilla oppilailla menee paremmin kuin toisilla. Se johtuu ehkä lahjoista, mutta ainakin motivaatiosta. Motivaatio siis näkyy koulunumeroissa. Ja kun on hyviä numeroita, menee muutenkin mukavasti.
Näinköhän on?
Kymmenisen vuotta sitten kasvatustieteen jatko-opiskelija Heta Tuominen-Soini pääsi assistentiksi Suomen Akatemian rahoittamaan nuorten motivaatiota ja hyvinvointia kartoittavaan tutkimukseen. Hän keräsi ja käsitteli aineistoa, jossa tutkittiin isoa joukkoa yhdeksäsluokkalaisia ja lukioikäisiä.
— Motivaation suhdetta koulumenestykseen oli aiemminkin tutkittu, mutta halusin yhdistää motivaatioon hyvinvoinnin näkökulmat.
Viime vuonna aiheesta sukeutui palkittu väitöskirja Student motivation and well-being: Achievement goal orientation profiles, temporal stability, and academic and socio-emotional outcomes.
HYVINVOINNIN ABC
Tuominen-Soini alkoi etsiä motivaatiosta yksilöllisiä eroja ja toisistaan poikkeavia polkuja. Hän jakoi nuoret motivaation mukaan neljään pääryhmään.
Hyvin motivoituneita on kahta laatua: toiset pänttäävät kilpailun ja menestyksen takia, toiset, koska he nauttivat oppimisesta ja haluavat ymmärtää opetettavat asiat. Ensimmäisiä Toiminen-Soini kutsuu menestyshakuisiksi, toisia oppimisorientoituneiksi.
Opettajan silmin molemmat näyttävät hyviltä, mutta ainaisella kymppien tavoittelulla voi olla hintansa.
— Menestyksestä ja luokkatovereiden päihittämisestä motivoituvat oppilaat voivat huonommin kuin oppimista arvostavat.
Kiitettävien arvosanojen alapuolella on niin ikään kaksi ryhmää.
Sitoutumattomat ovat suurin nuorten porukka. Heitä koulunkäynti ei juuri kiinnosta, mutta he voivat silti melko hyvin. Kärkiporukkaa kehnommat koetulokset eivät kasaa heille paineita eivätkä nakerra heidän itsetuntoaan.
Vähiten nuoria kuuluu niin sanottuihin välttämisorientoituneisiin. He eivät ole motivoituneita oppimaan, saavat heikkoja arvosanoja ja — voivat huonosti.
EI KESKIARVOJA
Keskiarvoja laskeva tutkija voi soveltaa tuloksiaan kaikille kelpaaviksi ohjeiksi. Jos tutkimuksessa löydetään selkeästi toisistaan poikkeavia ryhmiä, tulee taas kutakin lähestyä eri tavoin.
Esimerkiksi huonosti koulussa pärjääviä voi yrittää motivoida, mutta kympinkiilto silmissä pänttäävien pahoinvointi ei motivoimisella taitu, sillä motivaatiota on jo ennestään. Heidän kohdallaan pitää huolehtia siitä, että koulumenestys ei peitä pahoinvointia.
Tuominen-Soinin mukaan huomioida pitää muutkin kuin selkeimmät riskitapaukset.
— Menestyshakuiselle nuorelle huonoin ympäristö on luokka, jossa on paljon sosiaalista vertailua. Kilpailun korostamisesta ei ole hyötyä kenellekään, mutta erityisesti siitä on haittaa niille, jotka eniten haluavat kilpailla, hän sanoo.
— Pitäisi korostaa oppimista ja vertailla oppilasta hänen aiempiin suorituksiinsa, ei toisiin.
TUTKIMUS JATKUU
Tuominen-Soinin mielestä oli mahtavaa työskennellä kasvatustieteen ja psykologian rajalla.
— En edes ajatellut tekeväni opinnäytettä. Eräänä päivänä tutkijantyön tuloksena tuli vain todistus eteen.
Valmistumisen jälkeen hän sai tutkijatohtorin paikan käyttäytymistieteiden laitokselta.
Väitös jätti palavan innon jatkaa. Työn aikana tutkimusaineistoa kertyi lisää, ja nyt Tuominen-Soinia kiinnostaa motivaation pysyvyyden tutkiminen vielä pidemmällä aikavälillä.
— Usein on sanottu, että nuoruuden aikana motivaatio keskimäärin laskee. Tutkimustemme perusteella voi sanoa, että suurimmalla osalla motivaatio pysyy ennallaan, osalla se paranee ja osalla romahtaa. Keskiarvot eivät tässäkään osu oikeaan.
Tuominen-Soinin tutkimukseen osallistuneista vanhimmat ovat jo työikäisiä.
— Mahtaakohan motivaatio säilyä samanlaisena työpaikalla?