Suomesta tulee Arktisen neuvoston puheenjohtajamaa kaudelle 2017–2019. Neuvosto on kansainvälinen foorumi, jossa vaikutetaan arktisten alueiden politiikkaan.
Arktiseen energia- ja ympäristöpolitiikkaan perehtynyt professori Veli-Pekka Tynkkynen Aleksanteri-instituutista arvioi, että Suomen intresseissä on taata yhteistyön jatkuvuus alueen toimijoiden kesken.
− EU:n kautta Suomella on mahdollisuus saada vankempaa selkänojaa omille arktisen alueen tavoitteilleen. Mielenkiintoista on nähdä, mitkä teemat nousevat puheenjohtajuuskaudella peruskysymysten yläpuolelle, Tynkkynen pohtii.
Arktisen alueen puitteissa tehtyjen selontekojen perusteella politiikan keskiössä tulee olemaan kestävä talous. Suomen laajempien energia- ja ympäristöpoliittisten linjausten tavoitteena on päästä eroon fossiilisista polttoaineista, erityisesti hiilestä ja öljystä.
Tilanne ei ole ristiriidaton.
− Suomi tuo esille, että arktisilla alueilla on paljon taloudellisia mahdollisuuksia ja että kaikessa toiminnassa korostetaan vastuullisuutta ja ympäristöystävällisyyttä. Mutta vaikka asiaa ei aina suoraan sanotakaan, alueen taloudellinen yhteistyö on kuitenkin ensisijaisesti tarkoittanut Alaskan ja Venäjän pohjoisten rannikkoalueiden hiilivetyvarantojen hyödyntämistä, Tynkkynen kiteyttää.
”Moraalisesti ajatellen on ongelmallista, että pyrimme energiapolitiikassamme irti hiilivedyistä, mutta samalla yksi arktisen yhteistyön keskeisin voima on hyötyminen alueella lisääntyvästä taloudellisesta toiminnasta ja energiahankkeista.”
Kirottu energiariippuvuus
Puhuttaessa arktisen alueen suurvaltojen intresseistä on Yhdysvaltojen toimintaa toistaiseksi hillinnyt öljyn maailmanmarkkinahinnan alhaisuus. Taloudellista yllykettä voimallisten arktisten hankkeiden avaamiseen esimerkiksi Alaskassa ei ole ollut, sillä energian tuottaminen alueella on kallista.
− Trumpin hallinnon poliittisesta ohjausvaikutuksesta on vielä vaikea sanoa mitään, mutta toisaalta Yhdysvaltojen energiapolitiikassa on nähtävillä halu hyödyntää maksimaalisesti kaikki omalla maaperällä olevat resurssit. Tämä tarkoittaa, että arktisetkin hankkeet saattavat nytkähtää jälleen eteenpäin, Tynkkynen sanoo.
Venäjän kohdalla asetelma on erilainen. Vahvat taloudelliset intressit maan energiatulevaisuuteen ja koillisväylän liikenteeseen liittyen kulkevat käsi kädessä. Lisäksi arktiseen alueeseen liittyy Venäjällä voimakkaita sisäpoliittisia ambitioita.
”Arktinen ulottuvuus symboloi koko Venäjän tulevaisuutta ja alueen hyödyntäminen on tällä hetkellä keskeinen valtion rakentamisen diskurssi. Putinin Venäjä tekee kaikkensa, jotta energiahankkeet alueella toteutuvat.”
Ulkopolitiikassa arktinen alue kuvastaa Venäjän suvereniteetin ja suurvalta-aseman vahvistamista. YK:ssa on muun muassa käsiteltävänä Venäjän hakemus sen talousvyöhykkeen laajentamisesta pohjoiselle arktiselle mannerjalustalle. Tässä symboliikalla on suuri merkitys, sillä vaateen mennessä läpi Venäjä hallitsisi Pohjoisnapaa.
Keskeistä on kysymys siitä, mistä Putinin hallinto elää: hiilivetyvarojen ja -varallisuuden myynnistä.
− Kovin paljon vaihtoehtoja talouspolitiikassa ei ole nähty. Venäjä ei ole kyennyt irtautumaan energiariippuvuudestaan eikä monipuolistamaan talouttaan. Nykyisen energiapolitiikan näkökulmasta sen on pakko mennä arktisille alueille − entistä vaikeampiin olosuhteisiin ja luonnon kannalta entistä enemmän riskejä sisältäviin ympäristöihin tuottamaan öljyä ja kaasua, Tynkkynen toteaa.
Arktisen alueen pelikenttä
Muista arktisen alueen suurvalloista Kanadan intressit liittyvät Venäjän tapaan pohjoiselle arktiselle mannerjalustalle. Kiina puolestaan on kiinnostunut energiateollisuuden infrastruktuurihankkeiden ohella koillisväylän avautumisesta laivakuljetusliikenteelle.
EU:n yhteisen politiikan agendan määrittämisessä suuri rooli on pohjoisilla valtioilla, kuten Suomella ja Ruotsilla – ja haasteita riittää.
− Energiapolitiikan osalta Venäjä on onnistunut pilkkomaan EU:n osiin. Se ei käy keskusteluja EU:n kanssa, vaan neuvottelee bilateraalisesti yksittäisten jäsenmaiden tai energiayhtiöiden kanssa. Arktisen politiikan hankkeissa tämä korostuu entisestään, Tynkkynen kertoo.
”Arktisen alueen yhteistyö kantaa mukanaan kylmän sodan aikaista taakkaa, sotilaallista vastakkainasettelua ja muskeleiden osoittamista.”
Erityisen ongelmallista on Tynkkysen mukaan se, ettei taloudellisia ja turvallisuuteen liittyviä ulottuvuuksia ole saatu mukaan arktisen yhteistyön agendalle. Kylmän sodan päätyttyä oli tietenkin luonnollista, että etenkin turvallisuuskysymykset jätettiin sivuun.
− Viime aikoina arktista on pyritty määrittelemään etupäässä pehmeämpien tekijöiden kautta: institutionaalisella tasolla on keskitytty sosiaalisiin ja ympäristökysymyksiin sekä alkuperäiskansojen asioihin. Tulevaisuuden kannalta ei lupaa hyvää, jos tietyt teemat jäävät tabuina käsittelemättä. Tällöin esimerkiksi päätökset taloudellisesta toiminnasta tehdään irti ympäristö- ja sosiaalisista kysymyksistä.
Iso pohdinnan aihe on, halutaanko arktinen politiikka pitää irrallaan muista globaaleista konflikteista tai ristiriidoista ja minkälaista Venäjää taloudellisen yhteistyön kautta tuetaan.
Hauras ympäristö
Koko arktisen alueen tulevaisuuden kannalta suurin haaste liittyy ilmaston lämpenemiseen.
Globaalin ilmastonmuutoksen arktinen paradoksi on, että alueen sulaessa öljy- ja kaasuvarantoja vapautuu entistä voimallisemmalle hyödyntämiselle, mikä taas kiihdyttää ilmastonmuutosta. Lisäksi kasvava polttomoottoriliikenne arktisella alueella aiheuttaa haitallisia mustan hiilen päästöjä ja lämpövaikutusta.
Tynkkysen mukaan vaikeat olosuhteet ovat arktisen ympäristön turva, mutta samalla energiantuotannon ympäristöriskit ovat suuret.
− Onnettomuuden sattuessa öljy pysyy kylmässä arktisessa ympäristössä vuosikausia, koska biologiset prosessit ovat alueella hitaita.