Kulttuuritehdas Korjaamo
Kulttuuritehdas Korjaamolla yleisö, erilaiset sisällöt ja kulttuurintekijät kohtaavat klubi-illoissa, konserteissa, teatteriesityksissä, tapahtumissa ja näyttelyissä.
Kulttuuritehdas Korjaamo tarjoaa urbaaneja, ajankohtaisia kulttuuritapahtumia aktiivisille edelläkävijöille teatterin, kuvataiteitten, musiikin sekä kulttuurikeskusteluiden muodossa. Korjaamo sijaitsee aiemmin raitiovaunuhalleina, sittemmin Raitioliikennemuseona toimineissa vanhoissa rakennuksissa Töölössä.
Klubitarjonta kasvaa
Syksyllä 2011 Korjaamolla käynistyy kaksi uutta klubia. Tarinankertojat -klubi esittelee kerran kuussa yhden suomalaisen lauluntekijän. Illan aikana kurkistetaan vierailevan tähden sielunmaisemaan ja tarinoihin hänen kappaleidensa takana artistin biisien siivittämänä. Syyskuun klubilla vuorossa on Pekka Ruuska. Klubin housebandissa vaikuttavat maamme eturivin muusikot.
2000-luvulla Pohjoismaista on tullut useita loistavia, 70-lukuun kallellaan olevia rockbändejä, joista vain muutama on keikkaillut Suomessa. Toinen uusi klubikonsepti Moody Tunes tuo Suomeen kuukausittain näitä 70-luvun henkisiä, psykedeelisen ja hard rockin helmiä.
Myös vanhat klubit jatkavat. Akustinen Folks-klubi tarjoaa viikoittain torstai-illoissa maksutonta liveohjelmaa sekä vuorottelevia tiskijukkia. Klubi toimii estradina jo tunnetuille sekä tuntemattomammille laulaja-lauluntekijöille ja trubaduureille - folk-musiikin traditiot, kokeilunhalu sekä etenkin tuore musiikki kohtaavat illan aikana omintakeisella tavalla.
Syksyllä jatkuvat myös tutut Svenska Talande Klubben sekä Image-klubi. Samoin jatkuu Komedia Keskiviikko, joka starttaa syyskuun lopussa. Ensimmäistä Komedia Keskiviikkoa isännöi Sami Hedberg.
Lisäksi Korjaamon Vaunusalissa ja Kulmasalissa esiintyy viikoittain loistavia vaihtuvia artisteja Suomesta ja maailmalta. Tarjonta kannattaa katsastaa Korjaamon verkkosivuilta.
Korjaamon näyttelyt
Suomen tunnetuimpiin kuvataiteilijoihin lukeutuva Jukka Mäkelä tuo alkavaan syksyyn kevään elinvoimaisuuden ja valon uudella teossarjallaan, joka nähdään Korjaamo Galleriassa 9.9.-2.10. Mäkelä tunnetaan suomalaisen luonnon sekä erityisesti syksyisten ja talvisten maisemien kuvaajana.
Mäkelän jälkeen Korjaamo Galleriassa on esillä Carnegie Art Awardin tänä vuonna napanneen kuvataiteilija Heikki Marilan näyttely 7.–30. lokakuuta. Marilaa kiehtovat 1600-luvun hollantilaiset kukkamaalaukset, joista hän maalaa variaatioita.
Valokuvaaja Maria Baranova kuvasi keväällä 2011 moskovalaisen Dmitri Krymovin ohjaaman ja tanssija Mihail Baryšnikovin tähdittämän Pariisissa-näytelmän harjoituksia. Kukaan kuvaaja ei ole päässyt aiemmin seuraamaan näin läheltä legendaarisen ohjaajan työtä. Baranovan Harjoitukset-näyttely on esillä Korjaamo Caféssa 8.9.–30.10.2011.
Kulttuuriratikka
HSL:n, HKL:n ja Kulttuuritehdas Korjaamon yhteinen projekti Kulttuuriratikka vaihtaa syksyksi takaisin tutulle 7B:n reitille. Kulttuuriratikka tarjoilee vaihtuvia kulttuurielämyksiä joka viikko tiistaista torstaihin. Syksyllä estradin valtaavat mm. Kaupunginteatteri Paperiankkuri-esityksensä voimin, Rakkautta ja Anarkiaa -festivaali, Zodiak – Uuden Tanssin Keskus, Hemska Teaterin Armadillo Saloon, Baltic Circle, Kallio Kipinöi sekä Helsinki Poetry Connection.
Teatteri
Syksyn mittaan Korjaamolla on luvassa kiinnostavia teatteriesityksiä. Teatterifestivaali Stagella loppuun myydyille katsomoille esitetty Savyon Liebrechtin käsikirjoitukseen pohjautuva Hannah ja rakkaus jatkaa syksyllä Korjaamolla. Syksyn mittaan nähdään myös Henning Mankellin käsikirjoittama Vanha mies tanssii, Teatteri Metamorfoosin Sauna, sekä Lauri Maijalan Muoviukkeli.
Teksti: Kulttuuritehdas Korjaamo & Annukka Salo
Kuva: hugovk / Flickr
