Uusin ylioppilastalo on ilon talo
Opiskelijoille ja liikkeenjohdolle uusia tiloja
Tänään käyttöön vihitty kolmas ylioppilastalo sai nimekseen Domus Gaudium eli ilon talo. Leppäsuolla sijaitsevan talon nimi viittaa muun muassa viereiseen Domus Academicaan.
Domus Gaudium on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) ja Helsingin kauppakorkeakoulun tukisäätiön yhteinen rakennus. Ylioppilaskunta omistaa yli 5000 neliön rakennuksesta hieman yli puolet.
Talon vuokrattavista enin tiloista tulee kuitenkin Helsingin kauppakorkeakoulun koulutuspalveluja tarjoavan HSE Executive Educationin käyttöön.
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajan Ulla Hemmingin mukaan syy uuden talon rakentamiseen 97 vuoden tauon jälkeen oli ylioppilaskunnan kasvanut tilantarve.
– Ylioppilaskunnan järjestöjen määrä ja aktiivisuus on kasvanut. Vanhat tilat eivät riittäneet kaikille, hän kertoo.
Uutta tilaa ylioppilaskunta saa talosta reilut 1000 neliötä. Pelkkiin lukuihin tuijottaminen antaa kuitenkin väärän kuvan kokonaisuudesta, sillä uudet tilat ovat juuri tarkoituksiinsa räätälöityjä aina kellarikerroksen Karjalaisen, Kymenlaakson ja Wiipurilaisen Osakuntien yhteistiloista kolmannen kerroksen sauna- ja juhlatiloihin asti.
Talon rakentaminen maksoi 14,5 miljoonaa eroa, mistä ylioppilaskunnan osuus on hieman yli puolet. Kun mukaan lasketaan vielä viereisen Domus Academican maanalaisten tilojen parannus, nousivat kustannukset HYY:n osalta noin 18 miljoonaan euroon. Pitkällä tähtäimellä summa katetaan ylioppilaskunnan kiinteistöjen tuotoilla. Uusien tilojen käyttökustannukset nostavat kuitenkin ylioppilaskunnan jäsenmaksua kolmella eurolla vuosittain.
Mutta eikö ylioppilaskunta pelkää, että joku valtaa kalliin pytingin?
– Mehän suorastaan toivomme, että ylioppilaat valtaavat oman talonsa positiivisessa hengessä, Hemminki vastaa.
– Järjestöt voivat muuttaa taloon vuoden vaihteessa ja toivon mukaan väkeä riittää siitä eteenpäin.
Linkit:
Teksti: Juha Merimaa
Kuva: HYY