Graafinen versio - På svenska - In English


Helsinki.fi - Oppisopimuksella ammattiin

Pääosiot:
Etusivu
Kaupunki ja seutu
Matkailu ja vapaa-aika
Taide ja kulttuuri
Koulutus ja opiskelu
Tiede ja tutkimus
Tapahtumat

Alaosiot:
Etusivu
Peruskoulut, lukiot ja ammattioppilaitokset
Yliopistot ja ammattikorkeakoulut
Aikuiskoulutus
Opiskelijana Helsingissä

<< Paluu edelliselle sivulle

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuskoulutuksessa ammattiin opiskellaan työpaikalla käytännön työtehtäviä tehden.

- Aikaisemmin oppisopimus oli vanhempien opiskelijoiden juttu. Nykyisin yhä enemmän nuoria hakeutuu oppisopimuskoulutukseen, kertoo Helsingin kaupungin oppisopimusneuvoja Tuija Lehvä.

Oppisopimuskoulutus perustuu työnantajan ja työntekijän väliseen määräaikaiseen työsopimukseen. Työssä oppimista täydennetään teoriaopinnoilla ammatillisissa oppilaitoksissa.

Oppisopimuskoulutuksella voi opiskella kaikkiin ammatillisiin perustutkintoihin, ammattitutkintoihin ja erikoisammattitutkintoihin. Opiskelijalla on myös mahdollisuus suorittaa tutkinnon osa tai saada erityistarpeisiinsa räätälöityä koulutusta. Perustana oppisopimuskoulutuksessa on henkilökohtainen opiskeluohjelma, jossa opiskelijan aikaisempi työkokemus ja koulutus otetaan huomioon.
Oppisopimuskoulutus sopii niille jo työelämässä oleville, jotka

tarvitsevat ammatillista koulutusta työtehtävien sisällön laajentuessa tai joilla on tarve kouluttautua uuteen ammattiin. Myös yrittäjät voivat opiskella oppisopimuksella.

- Oppisopimuskoulutus lähtee liikkeelle siitä, että opiskelija etsii itse työnantajan, joka haluaa antaa koulutuksen, sanoo Lehvä.

Oppisopimuskoulutus on taloudellisesti tuettua. Työnantaja saa koulutuskorvausta. Opiskelija saa työstään palkkaa ja taloudellista tukea oppilaitoksessa opiskelunsa aikana. Tietopuolen opiskelu oppilaitoksessa on maksutonta.

- Opiskelijalle maksetaan vähintään TES:n mukaista palkkaa. Isompi palkka on aina neuvottelukysymys.

Lisätietoa oppisopimuskoulutuksesta saa Helsingin opetusviraston oppisopimustoimiston verkkosivuilta.

Linkit

Oppisopimuskoulutus pähkinänkuoressa
Helsingin oppisopimustoimisto

Teksti ja kuva: Helsingin kaupungin opetusvirasto


Tulosta
Sivukartta
Mediatiedot
Toimitus
Palaute
Käyttöehdot


Palvelun tuottavat

Helsingin yliopisto ja Helsingin kaupunki