Graafinen versio - På svenska - In English


Helsinki.fi - Kodin ja koulun yhteistyö

Pääosiot:
Etusivu
Kaupunki ja seutu
Matkailu ja vapaa-aika
Taide ja kulttuuri
Koulutus ja opiskelu
Tiede ja tutkimus
Tapahtumat

Alaosiot:
Etusivu
Peruskoulut, lukiot ja ammattioppilaitokset
Yliopistot ja ammattikorkeakoulut
Aikuiskoulutus
Opiskelijana Helsingissä

<< Paluu edelliselle sivulle

Kodin ja koulun yhteistyö

Lasten koulunkäynnistä kiinnostuneet vanhemmat tekevät opettajan työympäristöstä viihtyisämmän.

Vanhemmilla on ensisijainen vastuu lasten kasvattamisesta, ja koulu puolestaan vastaa opetuksesta ja lapsen kehityksestä kouluyhteisön jäsenenä. Koululaisten kannalta parhaaseen oppimistulokseen päästään, kun nämä osapuolet yhdistävät voimansa.

Helsingin kouluissa kotien kanssa tehtävä yhteistyö on nostettu tärkeäksi osaksi opetustyötä. Toimiva yhteistyö edellyttää kotiväeltä ja opettajilta aktiivisuutta ja sitoutumista.

Perinteisiä yhteistyön muotoja ovat vanhempainillat, luokkatoimikunnat ja erilaiset vanhempaintapaamiset. Lisäksi vanhemmat pääsevät osallistumaan koulutyön kehittämiseen koulujen johtokuntien ja vanhempainyhdistyksien kautta.

Helsingissä toimii kaikkiaan yli 30 koululaisten vanhempainyhdistystä. Näitä yhdistää yhteinen vanhempainyhdistys HELVARY ry. Yhdistyksen puheenjohtaja Matti Kinnusen mukaan koti-koulu-akselin toiminnalla on koulumaailmassa vahva tasapainottava vaikutus.

- Se, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lastensa koulunkäynnistä ja siitä mitä koulussa tapahtuu, lisää selvästi opettajien työviihtyvyyttä. Työssään viihtyvä opettaja on lapsen kannalta aina paras vaihtoehto, sanoo Kinnunen.

Kinnusen mukaan yhteisen vanhempainyhdistyksen toiminta näkyy konkreettisimmin kerhotoiminnassa.

- Iltapäiväkerhot järjestetään pääasiassa vapaaehtoisvoimin. Yhdistyksen kautta tieto lasten kannalta mielekkäästä toiminnasta leviää kätevästi.

Kinnunen toivoo vanhempainyhdistyksiin jäseniksi kaikkia Helsingin koulujen oppilaiden vanhempia.

Linkit:

HELVARY
Helsingin kaupungin opetusvirasto
Ruotsinkielisten koulujen vanhempainyhdistys
Suomen Vanhempainliitto

Teksti: Helsingin kaupungin opetusvirasto
Kuva: Helsingin kaupungin kuva-arkisto


Tulosta
Sivukartta
Mediatiedot
Toimitus
Palaute
Käyttöehdot


Palvelun tuottavat

Helsingin yliopisto ja Helsingin kaupunki