Promootioasu - kohti inklusiivisempaa tulevaisuutta
Aika ajoin herää keskustelua siitä, mikä on tarkoituksenmukaista ja mikä vain hienoa perinnettä. Missä kohtaa voitaisiin joustaa? Onko valkoinen oikeaoppisesti vain ”A4-sen värinen valkoinen”, saako promootiossa uusiokäyttää hääpukua ja onko mustan hameen oltava täysmittainen? Mitä vaihtoehtoja frakille voisi olla? Entä miten on laita asusteiden – voivatko kengät olla mukavat? Miten kokonaisuus näyttää hallitulta, vaikka yksilöt voivat toteuttaa itseään? Voisiko promootioasu olla helpommin muunneltavissa muuksi juhla-asuksi ja näin palvella kestäviä arvoja?
Promootioasujen perusta on roolit maisterina tai tohtorina. Eivät ainoastaan promovendit itse, vaan seuralaiset - eli maistereilla seppeleensitojat ja tohtoreille miekanhiojat - ovat myös velvollisia noudattamaan pukukoodia. Maistereiden väri on naisilla valkoinen ja miehillä asu on frakki. Tohtorimiehet pukeutuvat myös frakkiin ja naistohtoreiden asut ovat mustat. Lisäksi on lukuisia sääntöjä peittävyydestä, hillitystä eleganssista ja helman ja hihojen pituudesta. Jopa kampausten ja korujen on periaatteessa oltava ”hillittyjä”. Miesten pukeutuminen on yksinkertaisempaa, frakki, jonka liivit ovat valkoiset tai mustat tilanteesta riippuen.
Hyvin pitkään on pukukoodia määrittänyt binääri jako miehiin ja naisiin, joilla on omat pukukoodit. Vaikka sallivuus pukeutua koetun sukupuolen mukaan on jo ollut suurempaa muutamia vuosia, ovat vaihtoehdot silti olleet vain ne kaksi: miesoletetun ja naisoletetun. Kolmatta, ne utrum/utrumque, vaihtoehtoa ei ole tarjottu, ja ratkaisuksi on joissakin viime promootioissa tarjottu pukukoodien nimien muuttaminen muotoon ”pukuvaihtoehto 1” ja ”pukuvaihtoehto 2”. Valinnan tehtyään promovendin tulee pysyä valitussa puvussa koko promootion ajan.
Ei-binäärisessä ajattelutavassa, mikä olisi edellytys ajanmukaiselle ja inklusiiviselle promootiopukeutumiselle, kolmas vaihtoehto ei olisi ”unisex”-univormu, vaan päinvastoin monipuolisen yksilöllisyyden ja diversiteetin salliminen. Tämä on haaste sekä vaatesuunnittelulle että promootioprotokollan uudelleenarvioimiselle. Nyt on aika ottaa askel inklusiivisemman pukukoodin suuntaan.
Kun promootiopuvun historian vaiheita tarkastellaan, huomataan pian, ettei mikään promootioasu ole ollut yhtä hallitseva kuin 1800-luvun puolivälistä meidän päiviimme saakka käytetty frakki, joka on annettu miehille pukuvaihtoehdoksi. Aiemmin ylioppilasunivormu oli ylioppilaiden ja promovendien asu niin arjessa kuin juhlassa, ja vasta 1800-luvun puolivälissä tuli mahdolliseksi käyttää ”vain” frakkia, eräänlaisena käytännön sanelemana protokollan helpotuksena. Promootion historiaa tutkinut Tero Halonen kirjoittaa (Promootio. Elävän yliopistoperinteen historiaa. Otava 2023):
”Keisarillinen Turun Akatemia otti käyttöön toukokuussa 1817 ylioppilaiden ja opettajien virkaunivormut. Vapunpäivänä 1817 ylioppilaat olivat viettäneet kevätjuhlaa, jonka seurauksena kaupungilla oli ollut järjestyshäiriöitä, ja huhuttiin kumouksellisten aatteiden levinneen ylioppilaiden keskuuteen. Univormut olivat promootioissa promovendien asuina, mikä edelleen lisäsi promootioiden osallistujien kustannuksia. Univormuun kuului tummansinisestä verkakankaasta tehty takki, jonka kaulus ja käänteet olivat mustaa samettia ja koristeltu akateemisen arvoasteikon mukaan kultaompeleilla ja jossa oli keltaiset, sileät napit. Pukuun kuului valkoinen liivi. Arkitilaisuuksissa univormun kanssa tuli käyttää saappaita ja verkahousuja, jotka olivat samanväristä kangasta kuin takki. Juhlatilaisuuksissa kuten promootioissa tuli käyttää solkikenkiä, valkeita polvihousuja ja valkeita silkkisukkia. Univormuun kuului keltainen miekankahva, mutta siihen kuuluvaa kanninta (port d’épée) ei saanut käyttää muut kuin varsinaiset professorit ja yliopiston sihteeri. Lisäksi univormuun kuului kolmikulmainen hattu, jossa oli kokardi, kultapunoksesta tehdyt tupsut ja trenssit.
[…] Vuonna 1828 annettua Aleksanterin-Yliopiston univormuasetusta muutettiin riemujuhlien alla keväällä 1840. Ainoastaan noin 50 opiskelijalla oli tuolloin varaa hankkia sääntöjenmukainen juhlaunivormu. Tämän vuoksi yliopiston johto yritti kompromissina saada ylioppilaille mahdolliseksi pukeutua riemujuhlissa pelkästään frakkiin, jotta mahdollisimman moni voisi osallistua juhlatilaisuuksiin. Toinen vaihtoehto olisi ollut teettää yleisillä varoilla vähävaraisille ylioppilaille univormut. Lopulta päätettiin pieneksi helpotukseksi, että juhlaunivormun jo vanhanaikaisiksi käyneistä valkoisista polvihousuista ja silkkisukista luovuttiin, ja niiden tilalla tuli käyttää arkiunivormun pitkiä housuja tai mustia housuja. Lopulta monet ylioppilaat kuitenkin osallistuivat juhlallisuuksiin frakissa. Riemujuhlien alla juhlapuvuilla oli niin suuri kysyntä, että Helsingin puodeista loppuivat silkki- ja puuvillakankaat, ja ompelijat olivat ylityöllistettyjä."
Aina vuoteen 1882 saakka ei maistereiksi ollut promovoitu naisia, joten heillä oli pukeutumisohjeet vain seppeleensitojien ominaisuudessa. Ensimmäinen naismaisteri Emma Irene Åström vihittiin maisteriksi mustassa vaatteessa, jonka valikoituminen ei ollut pitkällisen protokollapohdinnan tulos. Näin hän itse kertoo muistelmissaan:
"Mutta nyt syntyi ystävieni ja tuttavieni kesken touhu puvuista, jotka minulla piti olla aktia ja tanssiaisia varten. Jotkut äänestivät silkkiä, toiset samettia. Sanoin, että olin köyhä ja että ottaisin yksinkertaisen mustan villapuvun. Sellainen ommeltiinkin ja siihen kirjailtiin helmikoristeita.
Tuskin olivat toiset toimittaneet tämän puvun, kun toiset veivät minut uudelle ompelijalle, jonka piti valmistaa minulle puku tanssiaisia varten. Se tehtiin valkoisesta villakankaasta. Ompelijatar oli hyvin kiinnostunut tehtävästään. Malli otettiin morsiuspuvusta, mutta pukuun tehtiin korkea kaulus ja hihat olivat puolipitkät. Puku oli yksinkertainen ja aistikas pehmeine laskoksineen. Vasemmalle olkapäälle kiinnitettiin valkoinen ruusu. Siitä lähti laakeriköynnös, joka kiersi koko vartalon ja päättyi laahukseen. Pukuun kuuluivat vielä valkoiset hansikkaat, joissa oli kuusi painonappia, ja valkoiset atlaskengät."
Vuonna 1900 naismaistereiden asuksi vakiintui valkoinen promootioasu, kun he olivat aikaisemmin pukeutuneet mustiin. Näin maisteripromovendiryhmä erottautui tohtoripromovendeistä. Kuten aina, on naisten juhlapukeutuminen ollut kiinnostuksen kohde ja sitä on pyritty sääntelemään erilaisin lisäohjein – ja tietysti on sekä muoti että aikakauden olosuhteet muovanneet asua. Lyhyimmät hameenhelmat vaikuttavat olleen vallalla vuoden 1927 filosofisen tiedekunnan promootiossa.
Historian saatossa yleisen mielipiteen vaihtelut ovat osaltaan vaikuttaneet promootiopukeutumisesta käytävään keskusteluun. Kun aiempina vuosisatoina ei yleisesti juhlapukeutumista paljon kyseenalaistettu, vaan enemmänkin resurssit vaikuttivat mahdollisuuksiin osallistua juhlallisuuksiin, alkoi 1960-luvun lopulla herätä vastustusta tähänkin ilmiöön. Vuoden 1969 promootiosaarnaaja kiinnitti jopa kirkossa tähän huomiota, julistaen koko promootioperinteen loppua: ”Maisterin titteli, rahvaasta erottava pukeutuminen, suljetut juhlat ja vieraus elämän arjelle eivät kuvaa sitä todellisuutta, jossa korkeakouluopintojen jälkeen eletään.”
2000-luvulta alkaen on ollut nähtävissä kahdenlaista yliopistoidentiteettiä – puhtaasti tieteellinen ja ylevyyttä vastustava, sekä suuntaus, jossa ristiriitaa ei nähdä perinteisen ja tarkan juhlapukeutumisen ja arjen haasteiden välillä, vaan pikemminkin on koettu, että opiskelu ja tutkimus vaativat ”palkinnokseen” juhlia, jossa voi kohottautua harvinaisesti erittäin tyylikkäällä kollektiivisella pukeutumisella.
Vuonna 2023 promootion riemuvuoden yksi kärkihanke on ollut keskustelunavaus kolmannen promootioasun mahdollisuudesta.
Se syntyi binäärisen määrittämisen etiketistä poistamisen toiveista ja oman sukupuolen vapaasta ilmaisusta. Tällä hetkellä ei edes sallivin promootiotoimikunta ole voinut päättää, että promootiossa saa käyttää kolmatta asuvaihtoehtoa – koska sellaista ei ole vielä määritelty eikä tilattu.
Siksi Helsingin yliopiston Riemuvuosi on näyttelyyn tilannut designer Ella Bouchtilta tällaisen prototyypin. Näyttelyssä on esillä yksi valittu asukokonaisuus ja viisi muuta vaihtoehtoa piirroksina.
IN TOTO - Prototyyppi kolmannelle promootioasuvaihtoehdolle, 2023
Kolmannessa huoneessa esillä olevan mustavalkoisen asun prototyypin on suunnitellut Ella Boucht (s. 1992). Boucht on suomalainen vaatesuunnittelija ja Lontoossa vaikuttavan konseptin HÄN luova johtaja. Työssään Ella keskittyy artesaaninahkatöihin ja räätälöintiin.
Esillä oleva prototyyppi on yksi kuudesta luonnoksesta, joka on syntynyt tarpeesta tuoda inklusiivisuus korvaamaan tai täydentämään tiukan binäärisen promootiopukukoodin historiaa.
Näyttelyn taustalla on parin kuukauden intensiivinen työskentelyjakso. Boucht on löytänyt inspiraatiota suunnitteluunsa ensimmäisestä promootiounivormusta, sukupuolitutkimuksesta ja vaatesuunnittelusta eri puolilta maailmaa sekä 1800-luvun räätälintaidosta. Sen perusteella syntyi ajatus suunnitella vaihtoehto, joka palvelisi eri vartalotyyppejä ja eri sukupuoli-identiteettien ilmaisua. Niinpä prototyyppi koostuu koon, muodon ja siluetin osalta säädeltävästä liivistä ja puvun housuista sekä irrotettavista hihoista ja hameosuudesta, jonka voi napittaa kiinni tai auki housujen sivulta.
Musta ja valkoinen väri säilyvät ja heijastavat promootiopuvun pitkää perinnettä. Maistereilla on valkoinen ja tohtoreilla on musta asu. Kolmas pukuvaihtoehto esitetään puoliksi mustana ja puoliksi valkoisena, joka antaa kuvan, miltä valmis puku voisi näyttää. Mutta – miksei kantaa kumpaakin ja luoda uusi vaihtoehto mustavalkoisena?
Näyttelykävijänä sinulla on nyt mahdollisuus osallistua tuotekehitykseen kolmannen pukuvaihtoehdon luomisessa. Pukuvaihtoehto yksi on frakki ja vaihtoehto kaksi on pitkähihainen iltapuku. Äänestä suosikkiasi luonnoksista ja vaikuta ja ole osa historiallista muutosta!
Prototyypin nimessä “In toto” on latinaa ja se tarkoittaa ”kokonaisuudessaan”. In toto -asu on sellainen, jolla voit osoittaa, että tuet täysin jotakin. Se tuo näkyväksi inklusiivisuuden merkityksen, rikkoo binäärisyyden ja tarjoaa pukukoodin, joka on kaikille.
