Yliopistot ja ammattikorkeakoulut Kirjastot Liikenne ja kartat
<< Paluu edelliselle sivulle
Kun Helsingin seutua vertaillaan kansainvälisesti, se näyttäytyy tietointensiivisten ja luovien toimialojen kasvukeskuksena. "Täällä työskentelevien osaajien elämäntyyli poikkeaa kuitenkin muusta Euroopasta", sanoo asiaa tutkinut Kaisa Kepsu.
Helsinkiin tullaan yleensä työn ja melko tiheiden työmarkkinoiden tai henkilökohtaisten yhteyksien vetämänä, ei pehmeiden tekijöiden kuten urbaanin ilmapiirin tai vapaa-ajan mukavuuksien takia. Kaupunkien säpinää ja elämänlaatua on korostettu erityisesti amerikkalaisessa kaupunkipolitiikassa, mutta Euroopassa nämä eivät erityisemmin houkuttele lahjakkuuksia.Tämä käy ilmi tutkimuksesta, jossa vertailtiin 13 eurooppalaisen kaupunkiseudun vetovoimaa. Tulosten mukaan sekä kotimaiset että kansainväliset osaajat viihtyvät Helsingin seudulla, mutta asuminen näyttää olevan seudullisen kilpailukyvyn Akilleen kantapää. Ongelmina ovat kallis asuminen ja yksipuolinen tarjonta.– Yksi Helsingin seudun keskeisimmistä haasteista onkin ratkaista asuntokysymys, kertoo Kaisa Kepsu geotieteiden ja maantieteen laitokselta.– Koska asumisen hintaan on hankala vaikuttaa, voisi Helsingin valtti asumisessa olla sen laatu ja monipuolisuus, hän jatkaa.Tutkimus näyttää myös, että Helsingissä osaajilla on jossain määrin erilainen elämäntyyli kuin muualla Euroopassa. Luovilla ja tietointensiivisillä aloilla toimivat osaajat ovat hyvin työorientoituneita kautta Euroopan – myös Helsingin seudulla.– Vaativan työn ohella Helsingissä kuitenkin korostuvat asuminen ja koti. Oman naapuruston laatu ja viihtyvyys koetaan tärkeäksi. Täällä toivotaan luonnonläheisyyttä ja turvallisuutta, Kepsu sanoo.Osaajat kiinnittyvät ympäristöönsäYksi kansainvälisen hankkeen tuloksista on, että eurooppalaiset luovien ja tietointensiivisten alojen työntekijät eivät näytä erityisen liikkuvilta – ainakaan verrattuna talousmaantieteilijä Richard Floridan amerikkalaiseen luovaan luokkaan, joka muuttaa kaupungista toiseen työn perässä.Helsingin kotimaiset osaajat olivat vertailussa jopa poikkeuksellisen juurtuneita. Tutkijoiden mukaan tämä kertoo siitä, ettei Helsingillä ole juuri kilpailijoita kotimaassa. Täällä osaajat eivät lähde kovin innokkaasti pääkaupunkiseudulta muualle töihin ja arvostavat pysyvyyttä asumisessaan. Omistusasuminen ja kotiorientoitunut elämäntyyli onkin helsinkiläisille osaajille erityisen tyypillistä.Vetävä Helsinki. Luovien ja tietointensiivisten alojen osaajien näkemyksiä seudusta – kotimainen ja kansainvälinen näkökulma –tutkimus selvittää, kuinka vetovoimainen Helsinki ympäryskuntineen on osaavalle työvoimalle ja yrityksille niin sanotuilla tietointensiivisillä ja luovilla toimialoilla. Tutkimus on osa ACRE-EU-hanketta (Accommodating Creative Knowledge - Competitiveness of European Metropolitan Regions within the Enlarged Union).Tutkimusraportista vastaavat tutkimuspäällikkö Timo Cantell Helsingin kaupungin tietokeskuksesta ja kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara Helsingin yliopistosta.
Vetävä Helsinki. Luovien ja tietointensiivisten alojen osaajien näkemyksiä seudusta – kotimainen ja kansainvälinen näkökulma -raportti ACRE-EU-hanke
Teksti: Minna MeriläinenKuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Seppo Laakso
Kommentoi! *
Etunimi Sukunimi Email