Yliopistot ja ammattikorkeakoulut Kirjastot Liikenne ja kartat
<< Paluu edelliselle sivulle
Uudistetusta verkkovideopalvelusta löytyy lähes 5 000 eriaiheista tiede- ja opetusvideota.
– Videolle päätyvät helpoimmin luentosarjat, vuosijuhlat ja tähtiluennot. Viime vuosina on lisääntynyt videoiden käyttö etenkin yliopisto-opetuksessa ja viestinnässä, kertoo audiovisuaalisten palveluiden päällikkö Jukka Toivola Helsingin yliopistosta.Videoarkistossa on kymmeniä erilaisia sarjoja aina animaatiosta kansainvälisiin tiedekonferensseihin. Jo perinteeksi ovat muodostuneet kymmeniä tuhansia katsojia keräävien Tieteen päivien videoinnit. Katsottujen joukkoon kuuluvat myös yliopistojen opetustarjontaa esittelevät, vuosittaiset Uniexpo-messut.Verkkovideopalveluun on arkistoitu yliopiston videotallenteet vuodesta 1997. Arkiston aarteista löytyy myös vanhempaa materiaalia, kuten 1980-luvulla toimineen yliopiston tv-laitoksen tuotoksia.Videopalvelusta saattoi seurata myös yliopiston vuoden 2009 avajaisia ja karnevaalitunnelmaa. Verkkovideoiden kuvaamisesta, editoinnista ja lähettämisestä vastaa yliopiston audiovisuaalinen palvelu.Suomalaisyliopistoista aktiivikäytössä oleva verkkovideopalvelu on Helsingin lisäksi vain Jyväskylän yliopistolla. Laajimmin videoteknologia on levinnyt amerikkalaisiin huippuyliopistoihin. Niistä monet – kuten Berkeleyn yliopisto – pyörittävät omia nettitelevisioita.
Tutustu videopalveluun Arkiston aarteet Tieteen päivät 2009
Teksti: Susanna Rautio ja Sanna AgullanaKuva verkkovideopalvelusta
Kommentoi! *
Etunimi Sukunimi Email