Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu Helsingin yliopisto Kuvataideakatemia Maanpuolustus-korkeakoulu Sibelius-Akatemia Svenska handelshögskolan Teatterikorkeakoulu
<< Paluu edelliselle sivulle
Vuoden 2010 alusta Helsingin yliopistolla on aiempaa itsenäisempi oikeudellinen asema. Rakenteiden lisäksi myös visuaalinen ilme on uudistunut.
Helsingin yliopiston strategia vuosille 2010–2012 kiteytyy sanoihin huipulle ja yhteiskuntaan. Tulevina vuosina yliopisto lujittaa asemaansa maailman parhaiden monitieteisten tutkimusyliopistojen joukossa ja toimii aktiivisesti ihmiskunnan hyvinvoinnin ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta. Yliopiston tehtävä on olla Suomen monipuolisin tieteen, sivistyksen ja henkisen uudistumisen instituutio, tulevaisuuden rakentaja ja edelläkävijä.Yliopisto on parin vuoden aikana tehnyt mittavan hallinnollisen, taloudellisen ja rakenteellisen uudistustyön, jonka tavoitteena on tutkimuksen ja opetuksen entistä korkeampi laatu ja yhä lisääntyvä vuorovaikutus yhteiskunnan kanssa.Konsistorista hallitukseenYliopistouudistuksen myötä konsistori jäi historiaan ja ylimmäksi päätöksentekijäksi tuli hallitus. Hallitus päättää yliopiston toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista, strategiasta ja ohjauksen periaatteista. Hallituksen valitsema rehtori vastaa hallituksessa käsiteltävien asioiden valmistelusta ja esittelystä sekä päätösten täytäntöönpanosta. Yliopiston keskushallinnon muodostaa jatkossa rehtorin kanslia ja yliopistopalvelut.Oppiaineet uusissa laitoksissaHelsingin yliopiston laitosrakenne on muuttunut: yhdessätoista tiedekunnassa on nyt 24 ainelaitosta entisen 67 sijasta. Oppiaineita ei ole vähennetty, kaikki löytyvät uusista laitoksista. Täysin laitoksettomia tiedekuntia on yhteensä neljä.Yliopiston virkasuhteiset työntekijät ovat viime joulukuun aikana allekirjoittaneet siirtymäsopimukset virkasuhteensa muuttumisesta työsuhteeksi. Työsuhteessa säilyvät palvelussuhteen keskeiset ehdot.Uuden itsenäisen yliopiston toimintaedellytyksiä vahvistaa uusi kiinteistöyhtiö. Aikaisemmin Senaattikiinteistölle kuuluneet yliopistokiinteistöt siirtyvät Helsingin yliopistokiinteistöt -yhtiön haltuun.Uusi yliopisto – uusi ilmeRakenteellisen uudistuksen lisäksi Helsingin yliopisto uudistuu myös visuaalisesti. Tuttu liekki-logo on kasvattanut kokoaan ja tiedekuntien värit ovat astuneet jälleen parrasvaloihin.Visuaalinen ilme otetaan käyttöön vaiheittain. HY:n strategia vuosille 2010–2012 sekä strategian toimeenpanoon liittyvät viisi toimenpideohjelmaa ovat jo luettavissa uuden ilmeen mukaisissa kansissa.
Yliopisto on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos - mutta mitä se tarkoittaa? Helsingin yliopiston strategia 2010–2012
Teksti: Laura Tötterman ja Marja LintulaKuva: Helsingin yliopisto
Kommentoi! *
Etunimi Sukunimi Email
Tiesitkö tämän? Pääkaupunkiseudun yliopistojen tieteellinen julkaisutoiminta (julkaisua)
Helsingin yliopisto (1 904) Teknillinen korkeakoulu (504) Helsingin kauppakorkeakoulu (102) Muut (186)
Lähde: KOTA-tietokanta
Yliopistot ja ammattikorkeakoulut Kirjastot Liikenne ja kartat
Suomen tieteen ja teknologian tietopalvelu Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra