Syreenikiitäjä – jättiläinen kaupungissa
Syreenikiitäjän kanta on kasvanut viime vuosina voimakkaasti. Syitä on paitsi ilmaston lämpeneminen, myös lajin ravintokasvien yleistyminen.
Kesäkuu on kotimaisten kiitäjäperhosten lentoaikaa. Viimeisten 20 vuoden aikana on tavattu entistä enemmän syreenikiitäjää (Sphinx ligustri), joka on suurikokoisin kotimainen yöperhosemme. Se on levinnyt yhä laajemmalle Etelä- ja Keski-Suomeen – onpa lajia tavattu Oulussakin.
– Suomi on syreenikiitäjän esiintymisalueen pohjoisrajaa, jota ilmaston lämpeneminen siirtää entisestään, kertoo Luonnontieteellisen keskusmuseon perhostutkija Jaakko Kullberg.
Vaikka aikuiset perhoset saavat ravintoa nimensä mukaisesti muun muassa syreeneistä, viihtyvät toukat hyvin koristeangervoilla.
– Uudet kasvit vetävät uusia hyönteisiä suomalaiseen kaupunkiluontoon. Koristeangervojen suosiminen kaupunkien puistoalueilla on johtanut myös syreenikiitäjien kannan kasvuun, Kullberg selvittää.
– Suuren kokonsa vuoksi syreenikiitäjää on lähes mahdotonta olla huomaamatta, onhan kyse siipiväliltään jopa yli kymmensenttisestä lentäjästä.
Yleensä se kotelosta kuoriuduttuaan kivettyykin oikomaan siipiään jollekin näkyvälle paikalle, kuten seinälle tai aidalle.
Perhonen herättää usein myös ansaitsematonta huomiota, kun sitä erheellisesti luullaan legendaariseksi pääkallokiitäjäksi. Syreenikiitäjän erottaa pääkallokiitäjästä kuitenkin takasiipien ja ruumiin väritys: syreenikiitäjä on voimakkaan vaalean violetti ja pääkallokiitäjä oranssinkeltainen. Lisäksi meillä harvinaista pääkallokiitäjää tavataan vain pari kertaa vuodessa – yleensä syksyllä.
– Kaupunkilainen törmääkin syreenikiitäjään todennäköisemmin kuin muuten yleisempiin mänty- tai poppelikiitäjään, Kullberg täsmentää.
Syreenikiitäjä on koostaan huolimatta harmiton ja komea lisä suomalaiseen kaupunkiluontoon.
Linkit:
Teksti: Riikka Hemmilä
Kuva: Wikipedia
