Yliopistot ja ammattikorkeakoulut Kirjastot Liikenne ja kartat
<< Paluu edelliselle sivulle
Yliopistollisen eläinsairaalan opetushevonen Rekku on saanut karsinaansa web-kameran. Rekun elämää Viikissä voi seurata vuorokauden ympäri.
17-vuotias Rekku-ruuna toimii Eläinsairaalan opetushevosena. Eläinlääketieteen kandidaatit eli 5. vuoden opiskelijat harjoittelevat Rekun kanssa muun muassa erilaisia tutkimustoimenpiteitä. Lisäksi Rekun avulla sairaalaan tulevien hevospotilaiden omistajille voi tarvittaessa kerrata vaikkapa terveen hevosen anatomiaa.– Rekku on aivan mainio tyyppi. Tuskin mikään muu hevonen suhtautuisi yhtä kärsivällisesti vaikkapa kolmen perättäisen opiskelijan rektalisointiharjoitukseen, naurahtaa kirurgian professori, Hevossairaalan johtaja Riitta-Mari Tulamo.Isoveli valvoo myös RekkulassaRekku on ollut Hevossairaalan väen lemmikki jo miltei 8 vuoden ajan. Nyt Rekku pääsee kaiken kansan nähtäväksi, ja se onkin katsojakommenttien perusteella kerännyt jo vankan ihailijakerhon. Jopa tiedekuntien hallintoväen tiedetään jääneen koukkuun: mihin aikaan Rekku tänään käy levolle? Nuoleeko se ehkä ensin hieman suolakiveään?Lähiviikkojen aikana Rekku tullee aloittamaan oman bloginsa. Sitä odotellessa Rekku-hepon mietteisiin voi tutustua Nelosen sivuilta löytyvästä haastattelusta. Sivuilta voi tarkastaa myös Rekun päiväaikataulun.Eläinsairaala-sarja suosittu erityisesti netti-tv:ssäNettikamerakuvaus liittyy Eläinsairaalassa kuvattuun 40-osaiseen tv-sarjaan, jonka esitykset ovat ehtineet jo puoliväliinsä. Neloselta kerrotaan sarjan keränneen päivittäin mukavia katsojalukuja. Erityisen suosion sarja on saanut Nelosen nettitelevision, ruutu.fi:n puolella, jossa sitä ladataan nähtäväksi enemmän kuin mitään muita ohjelmia. Jos siis joku jakso on jäänyt näkemättä, voi niitä kurkata Nelosen sivuilta.
Rekku reaaliajassa Nelosen sivuilla Eläinsairaala-sarjan verkkosivut Yliopistollisen eläinsairaalan verkkosivut
Teksti: Anna Rinnemaa Kuva: Päivi Heino, kuvassa opiskelijat tutustuvat Rekun purukalustoon.
Kommentoi! *
Etunimi Sukunimi Email