Yliopistot ja ammattikorkeakoulut Kirjastot Liikenne ja kartat
<< Paluu edelliselle sivulle
Kriisialueilla naiset ylläpitävät sortuvia yhteiskuntia. Silti he eivät ole mukana ratkaisemassa konflikteja. HY:n professori, oikeushammaslääkäri Helena Ranta haluaa naiset mukaan rauhanneuvotteluihin.
– Naisia ei näy siellä, missä päätetään sodasta. Ja kun lopulta saadaan rauha, eivät naiset istu näidenkään neuvottelupöytien ääressä, kuvaa oikeuslääketieteen laitoksella professorina työskentelevä Helena Ranta.Ranta nostaa esimerkiksi Acehin rauhanneuvottelut, joissa neuvottelijan mandaatilla toimi ainoastaan miehiä huolimatta siitä, että alueen väestöstä naisia on puolet.Naiset voivat tuoda neuvotteluihin ruohonjuuritason realismin. – Konfliktialueilla naisjärjestöt pitävät yhteyttä yli vihollisrajojen. He näkevät, että lasten pitää käydä koulua, vanhusten on selvittävä ja maata on viljeltävä.Konfliktien keskellä naiset joutuvat myös seksuaalisen väkivallan kohteiksi. Havainto herätti Helena Rannan Sarajevossa vuonna 1996. – Yhteisönsä ulkopuolelle suljetut raiskatut naiset saattavat päätyä epätoivoisena tekona itsemurhaan.Vuonna 2000 astui voimaan YK:n jäsenvaltioita sitova päätöslauselma, jonka mukaan naisten osuutta rauhanprosesseissa on dramaattisesti lisättävä. Vaikutukset eivät vielä näy neuvottelupöydissä. – Suomessa voimme juhlia naistenpäivää, mutta afganistanilaisilla kanssasisarilla tuskin on aihetta puhua juhlasta.Helena Rannan tieteellistä tutkimusaluetta ovat tunnistamiseen, puremajälkiin ja iänmääritykseen liittyvät menetelmät. Hän on johtanut tutkimusryhmiä mm. Kosovossa, Irakissa ja Tsetseniassa. Ranta on myös Suomen UNIFEMin, naisten asemaa ja ihmisoikeuksia edistävän kansalaisjärjestön, puheenjohtaja.Helsingin yliopiston päärakennuksessa vietettiin kansainvälisen naistenpäivän juhlaa 9. maaliskuuta. Helena Ranta oli yksi juhlapuhujista.
Suomen toimintaohjelma YK:n päätöslauselman toteuttamiseksi Suomen Unifem Oikeuslääketieteen laitos
Teksti: Marja Lintula Kuva: Ari Aalto
Kommentoi! *
Etunimi Sukunimi Email