Yliopistot ja ammattikorkeakoulut Kirjastot Liikenne ja kartat
<< Paluu edelliselle sivulle
Yliopiston observatorion avointen ovien päivänä 3. marraskuuta Tähtitorninmäellä tähyillään taivaalle.
Helsingin yliopiston observatorio täyttää 175 vuotta. Juhlan kunniaksi tähtitieteen laitos avaa ovensa yleisölle tiistaina 3.11. klo 12–19.Avointen ovien tapahtuma on viimeinen mahdollisuus tutustua observatorioon tähtitieteen laitoksena, sillä tähtitieteilijät ovat parhaillaan tekemässä muuttoa Kumpulan kampukselle.Tapahtumassa tutustutaan observatorion historiaan ja tähtitieteen tutkimukseen. Opastettuja kierroksia järjestetään vartin välein ja sään salliessa taivaankappaleita katsellaan radioteleskoopilla. Observatorion puutarhaan on pystytetty myös planetaario.Aikamerkki ja korkeuden mittariObservatorion tähtitornista on mitattu tähtien paikkoja, kuvattu taivaankantta, havainnoitu kolmesti Halleyn komeettaa ja tutkittu taivaanmekaniikan salaisuuksia.Kun tähtitorni avattiin syksyllä 1834, se oli Euroopan ja koko maailman uudenaikaisin astronominen laitos.Ennen tarkkojen kellojen yleistymistä tähtitornista pudotettiin joka päivä aikapussi tasan kello 12. Helsinkiläisille tarkoitettu aikamerkki välitettiin lennättimien avulla myös muualle maahan. Observatorion pihalla sijaitsevasta kivestä löytyy kiintopiste, johon Suomen kaikkien järvien ja tuntureiden korkeusmittaukset oli aikanaan sidottu.1900-luvun alussa Tähtitorninmäelle kaavailtiin sekä eduskuntataloa että suurlähetystöä. Neuvostoliiton suurlähetystönä observatorio toimikin muutaman päivän, kun talossa kuvattiin amerikkalaista elokuvaa History is made at night. Sodan aikana observatoriossa toimi ilmatorjuntajoukkoja ja sitä on myös pommitettu.Kaukoputkista avaruusteleskooppeihinNykyään tieteelliset havainnot tehdään avaruusteleskoopeilla ja -luotaimilla tai suurissa kansainvälisissä observatorioissa. Kansainvälisen yhteistyön ansiosta HY:n tähtitieteilijät pääsevät käyttämään parhaita mahdollisia teleskooppeja. Observatoriorakennus onkin 70-luvulta lähtien palvellut lähinnä tutkijoiden työtilana. Opetuskäytössä on edelleen pari kaukoputkea.Tähtitieteen painopiste siirtyy vuoden 2010 alussa Kumpulan kampuksella toimivalle fysiikan laitokselle. Observatoriorakennus remontoidaan lähivuosien aikana.Kansainvälinen tähtitieteen vuosiObservatorion juhlavuoden ohjelmaan kuuluu myös 17.11. järjestettävä luentosarja, jossa tunnetut suomalaiset tutkijat esittelevät tähtitieteen uusimpia tutkimustuloksia ja observatorion historiaa.Tänä vuonna vietetään myös YK:n julistamaa kansainvälistä tähtitieteen vuotta. On kulunut 400 vuotta siitä, kun Galileo Galilei suuntasi teleskooppinsa taivaalle.
Avoimien ovien ohjelma Tähtitieteen laitos Kansainvälinen tähtitieteen vuosi Historiakierros verkossa
Teksti: Marja Lintula ja Minna Meriläinen Kuva: Tähtitieteen laitos
Kommentoi! *
Etunimi Sukunimi Email