Yliopistot ja ammattikorkeakoulut Kirjastot Liikenne ja kartat
<< Paluu edelliselle sivulle
Kesäkuussa Helsingissä järjestettävän kansainvälisen tiedeleirin osallistujat on valittu.
995 hakemuksen joukosta valittiin alkukarsinnassa toiselle hakukierrokselle sata 16–19-vuotiasta hakijaa, joista leirille valittiin 30 lahjakasta nuorta. – Hakemusten määrä ja laatu oli meille iloinen yllätys. Kaikki hakijat olivat korkeatasoisia, mutta parhaat erottuivat kuitenkin joukosta edukseen, toteaa ohjausryhmän puheenjohtaja, professori Maija Aksela. – Päällimmäisenä kaikista hakemuksista huokui valtava innostus.Valintaan vaikuttivat sekä ensimmäisen että toisen kierroksen hakemukset. Ensimmäisellä kierroksella hakuprosessissa painotettiin luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian harrastuneisuutta. Toisella kierroksella hakijoita pyydettiin laatimaan oman ryhmän teemaan liittyvä projektisuunnitelma. – Projektisuunnitelmissa oli häkellyttävän hyviä, täysin toteuttamiskelpoisia ideoita, Aksela iloitsee. Leirille päässeet nuoret edustavat kaikkia maanosia. Suomella oli järjestävänä maana oma kiintiönsä. Tyttöjä ja poikia on tulossa leirille suunnilleen yhtä paljon.MY Camp -leirillä työskennellään kuudessa teemaryhmässä, jotka ovat sovellettu matematiikka, ilmastonmuutos, ICT, vesi, uusiutuvat energianlähteet sekä uusiutuvat luonnonvarat. Leiri järjestetään 6.–13. kesäkuuta 2010. Tavoitteena on lisätä tietoisuutta Suomesta innovatiivisena tutkimus- ja teknologiamaana sekä Suomen tarjoamista opiskelu- ja työskentelymahdollisuuksista. Leiriläiset pääsevät myös seuraamaan Millennium-teknologiapalkintoseremoniaa Helsingissä 9. kesäkuuta ja saavat tilaisuuden tavata vuoden 2010 Millennium-palkittavat henkilökohtaisesti. Tapahtuman pääjärjestäjät ovat Tekniikan Akatemia, valtakunnallinen LUMA-keskus, Kerhokeskus ja opetusministeriö yhteistyökumppaneineen.Lisätietoja: www.millenniumyouthcamp.fi MY Camp 2010 -leirin osallistujat:
Leirin osallistujat LUMA-keskus
Teksti ja kuva: Millennium Youth Camp
Kommentoi! *
Etunimi Sukunimi Email