Yliopistot ja ammattikorkeakoulut Kirjastot Liikenne ja kartat
<< Paluu edelliselle sivulle
Maidon teollisen hygienian professorina Helsingin yliopistossa aloittava Miia Lindström kehittää maitotuotteiden turvallisuutta ja laatua lahjoitusprofessuurin turvin.
Maitohygienian uranuurtajan Walter Ehrströmin työtä kunnioittava säätiö on lahjoittanut Helsingin yliopistolle kaksi pysyvää maitohygienian professuuria, joista toista astuu maaliskuussa hoitamaan dosentti ja eläinlääketieteen tohtori Miia Lindström.Lindströmin tehtäväalueeseen kuuluu kaikki, mikä vaikuttaa meijeriin saapuneen maidon ja siitä valmistettavan tuotteen laatuun ja turvallisuuteen. Tuotantohygieniaa voidaan parantaa esimerkiksi laite- ja materiaalivalinnoilla. – Vaikeasti puhdistettavien laitteiden sopukoissa bakteerit viihtyvät, Lindström tietää.Suomessa maitotuotteiden turvallisuus ja laatu ovat Euroopan huippuluokkaa. Elintarvikehygienian tutkimuksen pohjalta on syntynyt erilaisia suosituksia esimerkiksi tuotteiden myynti- ja säilytysaikoihin. Maitotölkkien viimeiset myyntipäivät eivät ole hatusta temmattuja!Lindström on tutkinut eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan sijoittuvassa mikrobiologisen elintarviketurvallisuuden huippuyksikössä itiölliseen Clostridium-sukuun kuuluvia ruokamyrkytysbakteereita. Nyt hän pääsee soveltamaan itiöllisten bakteerien tutkimusmenetelmiä maitoon.Maitotuotteiden tutkijoita kiinnostavat erityisesti pilaantumista aiheuttavat bakteerit. – Kaikki bakteerit eivät aiheuta sairauksia, mutta pilaantuneeseen tuotteeseen törmääminen on jo sinällään varsin epämiellyttävä kokemus, Lindström kiteyttää.HY:n professoreina aloittavat helmi-maaliskuussa lisäksi Anneli Aejmelaeus (vanhan testamentin sekä Lähi-idän kulttuuri ja kirjallisuus), Karri Muinonen (planetaarinen tähtitiede ja geodesia), Ulpu Saarialho-Kere (soveltava iho- ja sukupuolitautioppi) ja Heikki Seppä (kvartäärigeologia).
Tutkimus elintarvike- ja ympäristöhygienian laitoksella Miia Lindström maidon teollisen hygienian professoriksi Walter Ehrströmin säätiön lahjoitusprofessuurit
Teksti: Marja Lintula Kuva: Maito ja Terveys ry, Studio Piquant / Antti Hallakorpi
Kommentoi! *
Etunimi Sukunimi Email