Luova - luonnontieteisiin paneutuva verkkolehti nuorille
Sammalet kielivät rikoksesta
Sammaltutkimuksesta voi olla hyötyä rikoksen jäljille pääsyssä.
Oli lokakuun pimenevä iltapäivä vuonna 2000. Kasvimuseon sammalosastolla Arabianrannassa oli hiljaista, vain yksi tutkija oli paikalla. Hiljaisuuden rikkoi puhelin jossain käytävän päässä. Pian se soi eri paikassa ja kohta vaativasti taas toisaalla. Lopulta häirinnästä tuskastuneena sammalsystemaatikko nousi vastaamaan: "Viivi Virtanen kasvimuseossa hei!"
Soittaja oli keskusrikospoliisin rikostutkija, jolla oli ennenkuulumaton kysymys esitettävänä. Olisiko mahdollista yhdistää epäilty rikollinen murhapaikkaan sammalten avulla? Käytettävissä oli epäillyn moottoripyörästä ja kengistä löytyneitä pieniä sammalen kappaleita - lajeista ei ollut varmaa tietoa.
Kysymys oli haastava kokeneellekin sammalsystemaatikolle, sillä sammalten geneettinen tunnistaminen liikkui vielä muutama vuosi sitten lähinnä sukutasolla. Tutkimuksessa vaadittiin kuitenkin yksilötason tunnistamista, joka ei tuolloin ollut lainkaan arkipäivää.
Sen verran innostavasta ja tärkeästä jutusta kuitenkin oli kyse, että Virtanen lupasi selvittää tämän kaltaisen tutkimuksen mahdollisuuksia. Hän ottikin saman tien yhteyttä kollegaansa dosentti Helena Korpelaiseen.
"Sen verran tiesin, että aikaisemmin tämänkaltaista yksilötason tutkimusta ei sammalilla oltu tehty", Virtanen kertoo. "Tavallaan kyse on kuitenkin samasta, kun mitä ihmisillä tehdään. Eli on ihan arkipäivää, että tunnistetaan henkilöitä DNA:n avulla."
Virtasen ja Korpelaisen tutkimus lähti käyntiin rivakasti, sillä tuloksilla oli kiire. "Heti alussa sanottiin, että tässä on nyt tosiaan sellainen tilanne, että nämä tulokset pitäisi saada kolmen viikon aikana", Viivi naurahtaa.
Epäillyltä löydetyt näytteet, jotka tunnistettiin ahosuikerosammaleksi, sirppiluhtasammaleksi ja kulosammaleksi, oli yhdistettävä rikospaikalla kasvaviin sammallaikkuihin. Tästä syystä seuraava askel oli siirtyä maastoon eli lähteä itse murhapaikalle ottamaan näytteitä. Tässä vaiheessa aikataulua kiristi, poliisien lisäksi, myös muuttuva vuodenaika: satoi nimittäin ensilumi.
Tutkimuksesta teki haasteellista pohja-aineiston puuttuminen: tietoa sammalten lajinsisäisestä geneettisestä vaihtelusta kun ei juurikaan ollut. Sammalten tunnistamiseksi yksilötasolla tarvittiin vertailuaineistoa. Virtanen keräsikin sammalnäytteitä useasta paikasta, jotta tutkijat saisivat edes jonkinlaisen kuvan siitä, minkälaista lajien sisäinen geneettinen vaihtelu on.
Lopulta tutkimustulokset osoittivat rikostutkijoiden epäilyt oikeiksi: rikospaikalta ja epäillyltä löydetyt näytteet olivat vertailuaineistoon nähden lähes identtiset. Uraauurtavasta tutkimuksesta huolimatta tulosten käyttö oikeudessa jäi vähäiseksi epäillyn tunnustaessa tekonsa. Tehty työ inspiroi kuitenkin jatkotutkimukseen, johon saatiin kahden vuoden Tekes-rahoitus. Samalla Virtanen ja Korpelainen saivat seurakseen kolme muuta tutkijaa.
"Virisi ajatus, että tämähän olisi ihan käyttökelpoinen menetelmä, jos käytettävissä ei olisi ihmistodistusaineistoa. Sammalet ovat, esimerkiksi Suomessa ja ylipäätäänkin, laajalle levinneitä ja kasvutavastaan johtuen tarttuilevat, ovat pieniä ja niitä on vähän joka paikassa, missä ihmisiä liikkuu. Pienestäkin määrästä saadaan käyttökelpoista DNA:ta ja toisaalta kasveina ne kestävät kuumuutta ja kylmyyttä, ja täten säilyvät käyttökelpoisena pitkiäkin aikoja", Virtanen kiteyttää.
Luova on Helsingin yliopiston LUMA -keskuksen julkaisema verkkolehti. Luovan tavoitteena on tukea 13-18 -vuotiaiden nuorten kiinnostusta luonnontieteisiin, matematiikkaan ja teknologiaan.
Teksti: Annina Mäkelä
Kuva: Annina Mäkelä
