Yliopistot ja ammattikorkeakoulut Kirjastot Liikenne ja kartat
<< Paluu edelliselle sivulle
Kuussakin järähtelee. Kaikkia kuunjäristysten syitä ei vielä tiedetä.
Professori Karri Muinonen tähtitieteen laitokselta kertoo, että kuunjäristykset poikkeavat maanjäristyksistä synnyltään ja voimakkuudeltaan.– Kuussa ei ole mannerlaattoja. Varsinaiset kuunjäristykset tapahtuvat yli 800 kilometrin syvyydessä, ja ne johtuvat Maan aiheuttamista vuorovesivoimista. Kuunjäristykset ovat huomattavasti heikompia kuin maanjäristykset.Näissä pääjäristyksissä havaitaan jaksollisuutta, joka liittyy kuukauden pituuteen. Kuun pinta järähtelee myös, kun pienet asteroidinpalaset iskeytyvät Kuuhun. Lisäksi viime aikoina on havaittu ehkä 100 kilometrin syvyydessä korkean taajuuden järistyksiä, joiden syytä ei vielä tiedetä.Kuututkimuksessa on alkamassa uusi kultakausi. Kuusta pyritään löytämään miehitetylle avaruustukikohdalle sopivia paikkoja.– Ajatuksena on hyödyntää ympäristön mineraaleja ja alkuaineita, jotta kaikkea mahdollista ei tarvitsisi rahdata Maasta.Kiinnostus Kuuhun pystytettävään tukikohtaan on välivaihe. Seuraavaksi halutaan matkata Marsiin. Kuututkijat pohtivat yhä toisaalta Maan kiertolaisen alkuperää.– Nykyisin johtava teoria on, että Kuu syntyi Marsin kokoisen kappaleen törmäyksestä maapalloon. Törmäyksestä kasautui aineksia kappaleeksi maapallon kiertoradalle. Tulevaisuudessa Kuun synnystäkin saadaan lisää tietoja, Muinonen lupaa.Ensimmäisestä kuukävelystä tulee 21. heinäkuuta kuluneeksi 40 vuotta. Lennon miehistö asensi Kuun pinnalle seismometrin, jonka tallentamasta värähtelystä on kuva seismologian laitoksen seinällä Kumpulassa. Samojen kehysten sisällä on myös otos kuukävelijästä.Taulun on lahjoittanut laitokselle amerikkalainen insinööri Howard April vaimoineen.– Ehkä hän tunsi ihmiset, jotka valmistelivat seismometrin matkaan, seismologian laitoksen amanuenssi Katriina Arhe arvelee.April tutustui suomalaisiin seismologeihin asentaessaan laitteita Utsjoen Kevolle ja Nurmijärvelle. Hän meni naimisiin seismologian laitoksen kirjastonhoitajan kanssa.
Helsingin yliopiston tähtitieteen laitos NASA
Teksti: Anna-Kaisa KontinahoKuva: Pasi Lindblom
Kommentoi! *
Etunimi Sukunimi Email