Joutsenlisko Kumpulanmäellä
Harvinainen pliosauruksen rekonstruktio veti väkeä geologian päivänä.
Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella viime lauantaina vierailleita tervehti varsinainen haaveiden vesilelu, kun valtakunnallisen geologian päivän vetonaulaksi oli saatu ilmalla täytetty muovinen pliosaurus.
15 metriä pitkä joutsenlisko ”Monster” on rekonstruktio jurassikautisesta löydöksestä, jonka Oslon yliopiston professori Jørn Hurum työryhmineen teki Huippuvuorilla Spitsbergenin ympäristössä.
– Kasaamamme yksilö on yksi täydellisimmin säilyneistä pliosauruksista maailmassa. Samalla alueella on itse asiassa olemassa toinenkin pliosaurus ja lukuisia pienempiä ”merihirviöitä”.
Kuten Kumpulassakin saattoi havaita, muinaiset pedot kiinnostavat ihmisiä ympäri maailman.
Samoin kuin dinosauruksista, pliosauruksien etsimisestä ja löydösten entisöimisestä on jo tehty elokuvatraileri ainakin Yhdysvaltoihin levitykseen suunnattua luontodokumenttia silmällä pitäen.
– Animaatiohahmojen taustalla on samoja tekijöitä kuin Taru Sormusten herrasta –elokuvassa, Hurum innostuu.
Pelkkää Hollywoodia paleontologia ei tietenkään ole. Hurumin ryhmän hankkeet vaativat isoja summia rahaa, ja sponsoreita ja näkyvyyttä on saatava.
Myös vuotuinen geologian päivä pyrkii pitämään yllä geologian imagoa ja kertomaan uusista tuulista tieteenalan ympärillä.
Jättiliskon lisäksi etenkin pikkuväellä riitti kiinnostavia elämyksiä, kun ”Kivitohtori” ja muut geologian asiantuntijat perehdyttivät kävijöitä kivien, luiden, fossiilien ja muiden maaperän salaisuuksien pariin Kumpulan kampuksella.
Lisätietoja
Geologian päivä Kumpulan kampuksella Geologia.fi
Teksti: Kai Maksimainen
Kuva: Wilma Hurskainen

