Helsingin yliopisto - tiedeuutinen
Tiedeuutinen: Huumeidenkäyttäjästä tehtiin epäpersoona
Huumeongelma ei ratkea sillä, että niiden myynti olisi laillinen valtion monopoli.
Vk 3/ 2008
– Osa rikollisesta toiminnasta saataisiin varmasti karsittua, mutta käyttäjien määrä lisääntyisi niin, että yhteiskunnallinen kokonaisvaikutus jäisi miinuksen puolelle, pohdiskelee suomalaista huumausainepolitiikkaa tutkinut Aarne Kinnunen.
Parannettavaa suomalaisessa huumepolitiikassa kuitenkin on. Kinnunen listaa onnistuneen huumausainepolitiikan osiksi maahantuonnin tehokkaan rajoittamisen, katukaupan kitkemisen, tiedon jakamisen sekä tehokkaan, matalan kynnyksen hoitojärjestelmän.
– Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se laajempi yhteiskunnallinen näkemys, että kaikki ovat tasa-arvoisia ja mahdollisuudet ovat kaikkien käytettävissä, Kinnunen painottaa.
– Tällöin syrjäytyminen ja ajautuminen huumeiden ongelmakäyttäjäksi olisivat epätodennäköisiä ilmiöitä.
Tätä ihannetta ei Suomessa ole tavoitettu, vaan päinvastoin huumepolitiikkaamme on leimannut kansainvälisestikin katsoen erittäin tiukka suhtautuminen juuri huumeiden käyttäjiin.
– Rajojen avautuminen 90-luvun alkupuolella Venäjälle ja Eurooppaan loi pohjaa pelon ilmapiirille. Markkinoille tuli uusia huumeita ja käyttäjiäkin. Tässä tilanteessa kiristyneet kontrollikeinot hyväksyttiin yhteiskunnassamme niitä kyseenalaistamatta.
Samalla kuitenkin huumeiden käyttäjästä tehtiin epäpersoona ja poliisille huumeidenkäyttäjien kiinniottamisesta tuli helppo keino tehdä tulosta.
– Huumeidenkäyttäjät pitäisi nähdä yksilöinä ja rakentaa heidän kuntouttamisensa lähiympäristön verkostojen varaan, Kinnunen toteaa.
Aarne Kinnusen sosiologian väitöskirja Kriminaalipolitiikan paradoksi – tutkimuksia huumausainerikollisuudesta ja sen kontrollista Suomessa tarkastettiin Helsingin yliopistossa 11.1.
Linkit:
Tiede ja tutkimus Helsingin yliopiston verkkosivuilla
Teksti: Laura Walin
Kuva: Veikko Somerpuro

