Yliopistot ja ammattikorkeakoulut Kirjastot Liikenne ja kartat
<< Paluu edelliselle sivulle
Viikin kampukselle istahtanut tumma hahmo kohoaa yli viiden metrin korkeuteen Infokeskus Koronan nurkalla.
Gorilla-patsaan paljastus kruunasi 10. lokakuuta järjestetyn Viikki-päivän.Kuvanveistäjä, professori Villu Jaanisoon Kaikki on mahdollista -niminen teos on tehty käytetyistä auton rengaskumeista.Ensivilkaisulla veistos muistuttaa hiukan mietiskelevää Buddhaa. Jaanisoo halusi rakentaa hiljaisen tarkkailijan, joka olemuksellaan herättää kysymyksiä ihmisen alkuperästä, vastuusta ja tulevaisuudesta.– Ennakkoluuloista huolimatta gorillat ovat arkoja, surumielisiä eläimiä, joiden elinalueet ja olosuhteet ihminen on toiminnallaan kutistanut liian pieniksi.Jaanisoon teos voitti Valtion taideteostoimikunnan järjestämän kilpailun. Valintavaiheessa arvostelulautakunta kuvasi ehdotusta ajankohtaiseksi kannanotoksi kuluttamiseen, kierrättämiseen, luonnonsuojeluun ja eläinten oikeuksiin. Taiteilija pyrkii teoksen materiaalin ja aiheen kautta tuomaan esille elinympäristömme muutoksiin ja uhanalaisten lajien suojeluun liittyvää kysymyksiä.Veistos herätti jo pystytysvaiheessaan ohikulkijoiden huomion. Kännykkäkamerat lauloivat ja ihmiset kommentoivat teosta ahkerasti.– Osa ihmisistä on ollut innoissaan. Toiset taas ovat arvelleet sen esittävän barbaaria tai kuvaavan maailmanloppua. Olemme saaneet jännittävää palautetta.Jaanisoo ei suostu arvailemaan massiivisen teoksen vaatimaa rengasmäärää, mutta hän korostaa työprosessin olleen pitkä ja raskas.– Tällä hetkellä tuntuu siltä, että en tee enää uusia töitä kumista. Tein tätä työtä tiimini kanssa puolitoista vuotta.Viikin kampus on saanut tunnistettavan maamerkin, joka herättää tunteita ja keskustelua. Paljastustilaisuus huipensi jo perinteeksi muodostuneen kampuksen avoimien ovien päivän. Viikki-päivä kokosi satoja kampuksen opetustarjonnasta, tutkimuspuolesta ja kiertokäynneistä kiinnostuneita ihmisiä.
Villu Jaanisoo Yliopisto-lehden artikkelissa Viikki-päivä ja gorilla
Teksti ja kuva: Kirsikka Mattila
Kommentoi! *
Etunimi Sukunimi Email