Helsingin yliopisto - tiedeuutinen
Asiantuntijaryhmä: Schurin väitöskirjan käsittelyyn ei liittynyt väärinkäytöksiä
Työryhmän raportti julkaistu yliopiston verkkosivuilla.
Helsingin yliopiston rehtorin asettaman asiantuntijaryhmän mielestä Israel-Jakob Schurin väitöskirjan käsittelyssä vuonna 1937 ei loukattu sellaisia hyvän tieteellisen käytännön menettely- ja laatuvaatimuksia, joihin Helsingin yliopisto ja sen tiedeyhteisö oli sitoutunut arvioinnin ajankohtana.
Työryhmän näkemyksen mukaan väitöskirja hylättiin pääasiassa siinä havaittujen laadullisten ongelmien takia ja hylkäämiselle esitettiin tieteellisesti perustellut argumentit.
Työryhmä ei myöskään löytänyt näyttöä juutalaisvastaisuudesta Schurin väitöskirjan tarkastus- ja arviointiprosessin eri vaiheissa lukuun ottamatta yhden kielentarkastuslausunnon eräitä asenteellisia muotoiluja.
Työryhmään kuuluivat hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää, joka toimi työryhmän puheenjohtajana, sekä yleisen kielitieteen professori Fred Karlsson ja uskontotieteen dosentti Olli Alho.
Helsingin yliopisto on päättänyt julkistaa työryhmän raportin verkkosivuillaan. Raportti ei rehtori Ilkka Niiniluodon mukaan anna aihetta yliopiston puolelta muihin toimenpiteisiin.
Linkit:
Työryhmän raportti
Teksti: Jorma Laakkonen
Kuva: HY

