Teatterin Toukokuu Annantalolla
Eläytymistä, yhteispeliä ja esiintymisen riemua, omien tarinoiden kehittelyä, roolityötä ja näyttelijäntyöhön perehtymistä – tätä kaikkea ja paljon muuta voi olla teatterin harrastaminen.
Klassikoita ja uutta draamaa nuorten tulkitsemina
Teatterin toukokuun ohjelmistossa on useita klassikkonäytelmien uustulkintoja. Hamletin 13 – 15-vuotiaiden Vilkku-ryhmälle ohjannut Sami Nieminen kertoo, että aloite tämän teatterihistorian ehdottoman klassikon toteuttamiseen tuli nuorilta itseltään. He ovatkin innolla sukeltaneet Shakespearen maailmaan. Tragedia syttyy eloon Annantalon lämpiössä ja pihalla miekkailuineen ja hovitansseineen.
Tšehovin Kolme sisarta ja Serpin hieman modernimpi Neljä naista ovat innoittaneet Särmä-ryhmää. Esityksessä 3 sisarta 4 naista 15 – 18-vuotiaat nuoret sukeltavat 1800-luvun ja 1940-luvun naisten toiveisiin, pelkoihin ja unelmiin. Kohtaukset seuraavat toisiaan vuorotellen kummastakin näytelmästä.
”Esitykseen voi suhtautua kuin kanavasurffailuun: kaksi ohjelmaa tulee päällekkäin ja katsoja yrittää nähdä kummastakin oleellisimmat kohtaukset”, kertoo esityksen ohjaaja ja Särmä-ryhmän vetäjä Sari Tupamäki. Esitys saa myös miettimään, mikä yhdistää ja mikä erottaa 1800-luvun ja 1940-luvun naisia ja heitä esittäviä nuoria.
Uudempaa draamaa Teatterin toukokuussa edustaa Laura Ruohosen Saari kaukana täältä. Annantalon esityksessä Metallican ja Kaija Saariahon musiikin tahdittama näytelmä kertoo kahdesta tytöstä, jotka suunnittelevat pakoa holtittomien vanhempiensa luota saarelle, jossa elämä olisi toisenlaista. Näytelmä käsittelee nuorten ja aikuisten välisiä suhteita, kasvamista ja vastuun ottamista omasta elämästään.
Esityksiä kaikenikäisille – ja vapaa pääsy
Kaikkiaan Teatterin toukokuussa nähdään 13 esitystä. Luvassa on kaksi tanssiteatteriesitystä, kaksi ruotsinkielisten ryhmien esitystä, nukketeatteriesitys ja esityksiä, joihin lapset tai nuoret ovat itse kehittäneet tarinan.
Esitykset ovat avoimia yleisölle ja mukana on niin koko perheelle kun nuorille ja koululaisillekin suunnattuja esityksiä. Esityksissä jotka ajoittuvat päiväsaikaan käykin paljon koululaisryhmiä koko pääkaupunkiseudulta. Kaikkiin esityksiin on vapaa pääsy.
Esityksiä on päiväsaikaan, iltaisin ja viikonloppuisin toukokuun ajan Annantalon väliaikaisissa tiloissa Töölössä, Topeliuksenkatu 16, vuonna 1963 rakennetussa valkoisessa talossa.
Esitysten aikataulu ja lisätietoa löytyy Annantalon nettisivuilta www.annantalo.fi.
Teksti: Annantalo / Sofia Silfvast
Kuvat: Mauri Tahvonen, kuvassa Vilkku-ryhmä esityksessään Hamlet, ohjaus Sami Nieminen.
