Kriitikon silmin - Pääkaupunkiseudun teatteriesitykset
Skenet arvioi: Juoppohullun päiväkirja
Teatteriversio Juha Vuorisen kulttiromaanista on sopivaa katseltavaa vapun alle.
Esitykset 12.5 asti, Alppisali, Kulttuuritalo
Onko juopottelu kivaa vai sairasta? Fyysiseen teatteriin erikoistunut Eriteatteri on tarttunut roisilla kädellä Juha Vuorisen hitiksi muodostuneeseen romaaniin Juoppohullun päiväkirja. Notkean esityksen on ohjannut Jerker Polso.
Vuorisen hirtehinen ja itseironinen teos ilmestyi alun perin netissä. Pian karmeat ja hullut ryyppykokemukset löysivät tiensä kirjojen kansien väliin ja kulttiteoksesta on jo odotettu näyttämöversiota. Ruotsalaisversio ehti ensin, suomalaisversio on nyt nähtävissä Alppisalissa.
Esitys käsittelee rankalla huumorilla ns. "henkilökohtaista ongelmaa" ja sairautta nimeltä alkoholismi. Miljoonia ihmisiä koskettava sairaus on nykylääketieteessä ja AA:ssa luokiteltu eteneväksi sairaudeksi, jota
potevan ainoa mahdollisuus selvitä elämässä on täysraittius. Sairaus tuhoaa Suomessakin koteja ja parisuhteita, aiheuttaa surua, sairauksia ja kuolemantapauksia. Silti valtio salaperäisesti tukee alkoholinkäyttöä ja mäyräkoirat ovat tuttu näky kaupoissa ja kaduilla. Esityksen käsiohjelmakin on koristeltu ironisesti alkoholimainoksin.
Teemaa tuntemattoman on ehkä vaikea käsittää sitä, miten alun perin viikonloppuihin rajoittuva viattomalta tuntuva biletys muuttuu orjuuttavaksi ja hirvittäväksi päivittäiseksi olotilaksi. Silloin alkoholin avulla lähinnä pidetään poissa karmeaa krapulaa ja mörköjä. Delirium tremens, eli juoppohulluuskohtaus kramppeineen voi aiheuttaa kuoleman.
Aivan heikkohermoisille ja lapsille esitys ei sovi, vaikka on samalla karmealla tavalla hauska. Mutta terveellistä katsottavaa se olisi esimerkiksi alkoholinkäyttöään aloitteleville nuorille ja käytön lopettamista harkitseville.
Remellystä ja epätoivoa
Esitys kertoo Juha Bergistä, jota Eriteatterin perustajajäseniin kuuluva Karo Lauronen oivallisesti tulkitsee. Aisaparina, omatuntona, ryyppykaverina ja lukuisissa muissa rooleissa seikkailee niin ikään taitava Mikkomarkus Ahtiainen. Esityksessä seurataan päiväkirjamaisesti noin vuoden ajalta Juha Bergin hurjaa remellystä pullojen parissa.
Juopottelukavereiksi löytyy mm. typeränhauska Kristian omituisine ystävineen. Suomalaisittain katsotaan väillä lätkää telkkarista viinaa juoden ja väärän tuomion sattuessa telkkari lentää ulos ikkunasta. Eksyypä Juha Berg humalassa homodiskoonkin bailaamaan, vaikka retosteleekin olevansa hetero naistenmies. A-klinikat, eli katkaisuhoitopaikat saavat osansa vinoilusta.
Koskettavimmillaan esitys on kuvatessaan hauskanpidon vastakohtia, epätoivoa ja itsetuhoisia olotiloja. Esityksessä on mukana myös hiukan kyseenalainen, mutta samalla oivallisesti toteutettu kohtaus AA-kerhon kokouksesta. Pullot kertovat omia tarinoitaan. Sattuupa Juhan tielle selvänä hetkenä rakkauskin, mutta saako raitis ja viehättävä Tiinakaan omalla rakkaudellaan kääntämään Juhan suuta pois pullosta?
Lennokas draama puhuttelee omaatuntoa
Polso on ohjannut esityksen vauhdikkaaksi ja farssimaiseksi. Menoa ja meininkiä sekä nopeita käänteitä ei puutu. Tässä auttavat Laurosen ja Ahtiaisen notkeus ja muuntautumiskyky. Etenkin Ahtiainen hyppelee riemukkaasti salamavaihdoin roolista toiseen. Hullunkurisista hahmoista mieleen jäi mm. rivoja puhuva mummo. Kaverusten välillä vallitsee mainio rytmitys ja kontakti. Liikekielen ajoitus ja rohkeus toimii hienosti Tatja Mäen koreografiassa. Loppua kohti sekoilun hektisyys alkaa hiukan puuduttaa.
Erityisen toimiva on Jaakko Pellervo Aution suunnittelema äänimaisema. Esitystä varten sävelletty klassinen musiikki yhdistyy kaikenlaisiin hulluihin ääniefekteihin. Pullokorkkien sihahdukset on rytmitetty mikrosekuntien tarkkuudella näyttelijäntyöhön. Myös Ada Halosen suunnittelemilla valoilla leikitellään hauskasti.
Eriteatterin esitys osoittaa, että vakavasta aiheesta voidaan tehdä hullunhauskaa ja lennokasta draamaa. Samalla tulee kuitenkin salakavalasti nyrkinisku palleaan, omatuntoa puhutellen. Juuri siinä on esittävän taiteen voima.
Onko kännääminen sitten kivaa vai sairasta? Käsiohjelmassa on myös kyselykaavake alkoholin henkilökohtaisesta käytöstä. Vapun alla kannatettavaa pohdintaa. Hauska ja irvokas Juoppohullun päiväkirja kallistaa vaakakupin raittiuden puolelle.
Lipputiedustelut: Alppisali: 09-87750330
Alppisali, Kulttuuritalo
Sturenkatu 4, 00510 Helsinki
Skenet-verkkolehti
Skenet on Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen julkaisema nettilehti, jonka ideana on tukea taiteen tekijöitä ja yksittäisiä taiteilijoita kulttuuritapahtumien tiedotusvälineenä.
Linkit:
Lisätietoa esityksestä Skenetin verkkosivuilta Skenet-verkkolehden etusivulle Eri-teatterin verkkosivut
Teksti: Skenet / Martti Mäkelä
Kuva: Antti Rahtu
