Kriitikon silmin - Pääkaupunkiseudun teatteriesitykset
Skenet arvioi: Missä kuljimme kerran
Kaupunginteatterin suurensi-ilta tuo näyttämölle Kjell Westön Finlandia-palkitun menestysromaanin.
Kadotettu nuoruus ja sukupolvien jatkumo ovat teemoja Missä kuljimme kerran -näytelmässä, joka kertoo yhden helsinkiläisten ikäpolven tarinan. Sen henkilöt kattavat laajan spektrin erilaisia kansankerroksia vauraasta yläluokasta intellektuelleihin ja työläisiin. Henkilökohtaisten tarinoiden kautta sukelletaan kaupungin historiaan ja samalla nuoren kansakunnan kuohuviin vaiheisiin.
Näytelmän, kuten Westön romaaninkin, tapahtumat käynnistyvät juuri ennen vuoden 1918 sotaa. Joukko nuoria opiskelutovereita valaa toisiinsa 30-luvun äänenpainot mieleen tuovaa sankari-ideologiaa ja taisteluromantiikkaa. Ensin vastustaja on suuri Venäjä, mutta hyvin pian sopiva rintama uhon purkamiseen löytyy paljon lähempää, kun punaiset miehittävät kaupungin.
Kari Heiskasen dramatisointi tavoittaa yllättävänkin hyvin Westön kirjaa leimaavan helsinkiläisyyden. Romaanissa kaupunki on oikeastaan päähenkilö, jonka rinnalla yksilöiden tarinat ovat sivuosassa. Se, että kaupunki ja sen muuttuvat kasvot on onnistuttu siirtämään myös näyttämölle, on suuri saavutus.
Näytelmän ensimmäinen puolisko hieman säikäyttää valtavalla vauhdillaan ja volyymillään. Monet kohtaukset jäävät vain viitteenomaisiksi raapaisuiksija imu jää puuttumaan. Asia korjaantuu kuitenkin onneksi näytelmän toisella puoliskolla. Kerronta rauhoittuu ja tarina pääsee kasvamaan itsenäiseksi ja irtautumaan kirjasta. Samalla henkilöt tulevat lähemmäs katsojaa ja muuttuvat elävämmäksi ja täyteläisemmiksi.
Näyttelijävalinnat ovat erinomaisia kautta linjan. Eero Aho loistaa Eccun roolissa ja tavoittaa hahmoon liittyvän ristiriitaisen haurauden. Pekka Valkeejärvi on sekä uskottava että koskettava ympäristöään tarkasti havainnoivana Ivarina. Myös Jouko Klemettilä onnistuu erityisen hyvin salaperäisen Henningin roolissa. Niko Saarelan Allu Kajanderissa on karheaa voimaa. Vuokko Hovatta ottaa näyttämön haltuunsa rohkeana ja räiskyvänä Luciena.
Musiikki on yksi näytelmän kantavia voimia, sen tunnelmat liikkuvat villistä jazzista surumieliseen kaihoon. Katariina Kirjavaisen lavastus on yksinkertainen ja vähäeleinen, miljööt luodaan pienillä keinoilla. Hauska elementti on pyörivä lava, jota on käytetty onnistuneesti ajan kulumisen kuvaamiseen.
Näytelmän loppu on kuulaan kirkas ja 40-luvun sodista huolimatta toiveikas. Herkkä musiikki jää soimaan mieleen vielä viimeisen kohtauksen jälkeenkin ja muistuttaa menneistä tarinoista, historian ohikiitävyydestä ja omasta paikastamme sukupolvien jatkumossa. Näistä elementeistä syntyy näytelmän salaperäinen tenho.
Skenet-verkkolehti
Skenet on Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen julkaisema nettilehti, jonka ideana on tukea taiteen tekijöitä ja yksittäisiä taiteilijoita kulttuuritapahtumien tiedotusvälineenä.
Linkit:
Lisätietoa esityksestä Skenetin verkkosivuilta Skenet-verkkolehden etusivulle Helsingin kaupunginteatteri
Teksti: Marjo Lemponen
Kuva: Tapio Vanhatalo
