Kriitikon silmin - Pääkaupunkiseudun teatteriesitykset
Skenet arvioi: Kotiin ennen pimeää
Paavo Westerbergin käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä tarkastelee puhumattomuuden ja läheisyyden kaipuun traumoja suomalaisen perheen kautta.
Inhimillisessä ja lämmintunnelmaisessa näytelmässä pinnan alla kuohuu. Taitavista näyttelijöistä esiin nousee etenkin Kristo Salminen.
Kansallisteatterissa esitetään ilahduttavan paljon uutta suomalaista draamaa, tällä hetkellä peräti kolmella näyttämöllä. Paavo Westerbergin käsikirjoittama ja ohjaama Kotiin ennen pimeää solahtaa luontevasti sukupolvien välisiä kuiluja luotaavaan lajityyppiin. Westerberg on varsinainen monitoimiottelija; hän kirjoittaa, ohjaa ja näyttelee. Suurelle yleisölle hyvässä muistissa lienee Westerbergin kirjoittama Irtiottoja-tv-sarja. Käsiohjelmassa Westerberg toteaa, että Kotiin ennen pimeää oli eräänlainen mittatilaustoive Kansallisteatterin Willensaunaan. Toive toteutui.
Näytelmässä seurataan erään suomalaisen perheen elämää viidentoista vuoden aikajänteellä. Erityiseksi, tai ehkä surullisen tavalliseksi perheen tekee se, että puhumattomuus ja käsittelemättömät asiat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Keskushenkilönä toimii nuori arkkitehti Peter (Kristo Salminen). Hän kohtaa vanhempiaan ja sisaruksiaan aika ajoin saaristohuvilassa, jossa koko näytelmä tapahtuu.
Peterin isä Henrik (Heikki Nousiainen) on leppoisa kuvataiteilija. Pinnan alla kuitenkin kuohuu ailahtelevaisuus ja levottomuus. Henrikin toista vaimoa, realistista ja hyvää tarkoittavaa Charlottaa näyttelee Elli Castrén. Perheen traumat ovat jo ajaneet Peterin siskon Annukan (Katariina Kaitue) maanisdepressiivisyyteen ja sairaalakierteeseen. Uusioperheen kuopus Emilia (Emmi Pesonen) vaikuttaa täyspäiseltä, mutta häntäkin jäytää ahdistus ja ulkopuolisuuden tuntu.
Tietynlaista uhkaa luovat poissaolevat henkilöt; alkoholisoitunut kuollut äiti ja etenkin Henrikin ankara ja ylivaativa isä, joka on katkaissut välit poikansa elämään.
Katri Renton tyylikäs lavastus kuvastaa toimivasti ulkonaista selkeyttä, jonka takana onkin kaaos. Bauhaus-tyylisen huvilan pinnat hohtavat valkoisena ja suuret lasipinnat liukuvat kiskoillaan. Mika Venhovaaran äänimaisema ja Kalle Chydeniuksen musiikki rytmittävät enteellisyydellään puhumattomuuden aiheuttamaa räjähdysalttiutta.
Käsiohjelman mukaan Westerberg on kypsytellyt aihetta useita vuosia. Aiheeseen paneutuminen näkyy luontevuudessa ja todentuntuisessa näyttelijäntyössä. Koko ensemble tekee tasaväkistä ja hyvää työtä. Hahmojen, inhimillisyys ja läsnäolo välittyvät. Dialogin tasolla teksti sen sijaan on aika ajoin aiheeseen nähden paperin makuista. Jälleen nousee esiin kysymys käsikirjoittajan ohjauksesta. Olisiko etäännytys toisen ohjaajan kautta tuonut esitykseen enemmän luontevuutta, mene ja tiedä.
Nousiainen ja Castrén tekevät luotettavaa ja hyvää työtä vähän hukassa olevana pariskuntana, jotka yrittävät parhaansa omissa rajoissaan. Emmi Pesonen oli raikas uusi tuttavuus perheen kuopuksena. Erityisen kiinnostava ja taitava on Kaitue maanisen tyttären roolissa. Hahmossa oli myös esityksen kaipaamaa huumoria ja itseironiaa. Kristo Salminen piirtää keskushenkilöstään kiinnostavan sekoituksen läsnäoloa, hukassa oloa ja surumielisyyttä.
Mitään varsinaisesti uutta Kotiin ennen pimeää ei perhetematiikkaan tuo. Tutut teemat, kuten isien kasvatus, alkoholismi ja insestiepäilyt ovat läsnä. Sen sijaan esitys avaa tunnistettavuutensa takia ajatuksia, löytöjä, toivoakin. Esityksen yllä on inhimillisyyden tuntu. Vuosien kuluminen, läheisten poisnukkuminen, puhumatta jääneet asiat, läheisyyden kaipuu ovat kaikkia koskettavia inhimillisiä teemoja.
Takavuosina sanottiin ironisesti kohkaavasta ja kokeilevasta teatterista, että "se on sellaista terapia-teatteria". Hyvässä mielessä voisi sanoa, että Kotiin ennen pimeää on teatteriterapiaa. Yhä useampi suomalainen alkaa tunnistaa termit työuupumus, suorittaminen, kiltteystrauma, maanisuus... lista on loputon. Esitys tarjoaa yhden tarkastelukulman inhimillisiin puutteisiimme ja selviytymismekanismeihimme. Jopa näytelmän nimi paljastuu lopulta lasten leikiksi, jossa sisarukset hakivat turvaa ja läheisyyttä toisistaan.
Skenet-verkkolehti
Skenet on Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen julkaisema nettilehti, jonka ideana on tukea taiteen tekijöitä ja yksittäisiä taiteilijoita kulttuuritapahtumien tiedotusvälineenä.
Linkit:
Lisätietoa esityksestä Skenetin verkkosivuilta Skenet-verkkolehden etusivulle Kansallisteatterin verkkosivut
Teksti: Martti Mäkelä
Kuva: Leena Klemelä
