Kriitikon silmin - Pääkaupunkiseudun teatteriesitykset
Skenet arvioi: Loppukilpailu
Ari-Pekka Lahden uutuusnäytelmässä unelmoidaan pikajuoksijan urasta ja juostaan kovaa Kokkolan rantavitikoissa.
KOM-teatterin luottonäyttelijät näyttelevät mukavasti Kiureli Sammallahden letkeän musiikin tahdissa. Tragediaksi kääntyvän yhteiskuntakriittisen esityksen on ohjannut Samuli Reunanen.
KOM-teatterin suojissa toimivasta KOM-teksti työpajasta on jälleen putkahtanut ulos uusi näytelmä. Joulukuussa ensi-itansa sai Tuomo Aitan Pidän sinusta huolta ja nyt heti perään Ari-Pekka Lahden Loppukilpailu. Nuori näytelmäkirjailija ponnahti kuuluisuuteen viime vuonna näytelmällään Sydänmaa, joka oli nähtävissä Kaupunginteatterin Studio Pasilassa. Suosittua näytelmää esitetään tällä hetkellä ympäri Suomen.
Taas Pohjanmaalle
Alkuun varoituksen sana. Sydänmaan nähneille Loppukilpailu saattaa olla vanhan kertausta. Toisaalta jos Lahden teatterinäkemys sai sydämen sykkimään, nyt kannattaa mennä KOM-teatteriin fanittamaan. Ainahan on kiinnostavaa, kun taiteilija toistaa samaa teemaa eri
variaatioin.
Loppukilpailu muistuttaa kuitenkin teemoiltaan, kieleltään ja tyyliltään niin paljon Sydänmaata, että kyseessä voisi olla jatko-osa. Toki erojakin on. Loppukilpailu on pienimuotoisempi, eikä Sydänmaan kaltainen sukukronikka. Samuli Reunasen ohjaus korostaa lavastusta ja puvustusta myöten kotikutoisuutta, ryhmähenkeä ja kansannäytelmän perinteitä.
Jälleen ollaan Keski-Pohjanmaalla, Kokkolan kulmilla. Seurataan työläisperheen elämää, jossa iloitaan, eletään ja ennen kaikkea ollaan vannoutuneita penkkiurheilijoita. Urheiluhulluuden palvonnan kohde on tällä kertaa pikajuoksu.
Perheen pojasta (Johannes Korpijaakko) leivotaan huippu-urheilijaa, ehkä jopa olympiavoittajaa. Jääräpäisen unelman takana seisoo järkähtämättä pojan isä, Osmo, Pekka Valkeejärvi, toimien henkilökohtaisena valmentajana. Työläistaustasta ja TUL:n urheiluseurasta ollaan ylpeitä ja muhevalla murteella murjaistaan vitsejä. Perheen maskotti on venäläinen vinttikoira Olga Borzova, kilpajuoksijan mukaan ristitty, jota Marja Packalén mainiosti esittää. Puhuva koira toimii myös näytelmän kertojana ja kommentaattorina. Nostalginen kommunismi näkyy mm. Packalénin neuvostoverkkareissa.
Nuoren sprintterin treenejä kannustavat myös paras kaveri Lasse (Jarkko Lahti), sekä etenkin tämän sisko Liisa (Matleena Kuusniemi). Nuorta lempeä väreilee ilmassa, mutta onko elämä pikajuoksijan rinnalla sittenkään realistista. Tulevaisuus opiskeluineen ja työnsaanteineen tuntuu epävarmalta.
Yhteiskuntakritiikkiä ja sahansoittoa
Lisää realismia oikein kovalla kädellä tuo esitykseen perheen äiti Raili, Sari Mällinen. Raili yrittää pitää erikoisen perheensä kasassa hotellisiivoojan palkallaan, mutta melko mahdotontahan se on. Lahden tutut ja todentuntuiset teemat; työttömyys, ihmisen arvo, syrjäytyminen, Suomen eriarvoistuminen, alkoholismi ja epätoivo hiipivät vääjäämättä mukaan. Paikkakunnan tärkeä tulonlähde, sinkkitehdaskin siirtyy korealaisten haltuun ja irtisanottujen listat ovat pitkiä.
Kun Valkeejärvi unelmoi videokamerasta, jossa on viisi miljoonaa pikseliä, tokaisee Mällinen: "Ja meillä on kohta viis miljoonaa ihmistä, joilla ei ole leivän päälle pikkelsiä!" Työttömien pakottamista yksityisyrittäjyyteen ironisoidaan näytelmässä pitkin matkaa.
Taitavan murteen käytön ja yhteiskuntakriittisyyden ohella Lahden tyylin tekee omintakeiseksi etäännytystekniikka, eeppisen teatterin perinne. Hahmot uskoutuvat yleisölle puhuen itsestään kolmannessa persoonassa ja tarvittaessa rekonstruoivat kohtauksen yleisön eteen ilman ns. neljännen seinän illuusiota. Loppukilpailussa tätä tekniikkaa käytetään toimivasti. Brechtiläinen poliittisen teatterin tyylikeino tekee näköjään paluutaan.
Samaan tyyliin kuuluu myös letkeä kansanomainen musiikki lauluineen, joista näyttelijäkaarti suoriutuu taitavasti Kiureli Sammallahden johdolla. Korpijaakko paukuttaa nopeaa rockabillyrytmiä ja bändissä Sari Mällinen soittaa sahaa! Valkeejärven pehmeää saksofonia olisi kuunnellut enemmänkin. Sammallahti seurailee haitareineen tapahtumia koko näytelmän ajan.
Teemoina pakkomielteet ja elämän mielekkyys
Näyttelijäntyö on toimivaa ja tasavertaista Reunasen kansanteatterin piirteitä tavoittelevassa ohjauksessa. Tyyli on alkuun humoristista ja nopeaa saaden loppua kohden tummia sävyjä. Jotakin hyvin tuttua ja nopeasti kasaan laitetun oloista esityksessä kuitenkin on. Mällinen on Mällinen motkottavana perheenäitinä, Valkeejärvi on Valkeejärvi kädet taskussa kulkevana miehekkäänä viinaan menevänä isänä. Korpijaakko tekee hyvän työn innostuneesta urheilijanuorukaisesta kohti maanista pillerin popsijaa. Erityisen hauska ja tarkasti rakennettu hahmo on Packalénin esittämä Olga-koira.
Vaikka sympaattisessa esityksessä on komediallisia piirteitä, se ei todellakaan ole mikään farssi tai naurupilleri. Traagiset tapahtumat, epävarmuuden pelko ja pettymykset vaihtelevat tulevaisuuden uskon kanssa. Vahvoiksi teemoiksi nousevat yllättäen pakkomielteet ja elämän mielekkyys. Isä koettaa rakentaa väkisin pojastaan kilpaurheilijaa ja poikakin uskoo aluksi lähes järjenvastaiseen unelmaan. Mutta lopulta voimat eivät vain enää riitä. Innostus muuttuu suorittamiseksi ja toisen ehdoilla elämiseksi. Missä todellinen elämä sitten on? Kauniissa kohtauksessa Kuusniemi pyytää Korpijaakkoa puhumaan, tai edes hyräilemään jotain vatsassaan olevalle uudelle elämän alulle. Hämmentynyt nuorukainen alkaa hyräillä Porilaisten marssia. Hurja oivallus.
Esityksen lähes banaalista loppuratkaisusta voi olla monta mieltä. Joukkokohtauksella alkanut esitys olisi päättynyt napakasti toimivaan sairaalakohtaukseen, jossa näytelmän teemat tiivistyivät. porukalla. Tämän jälkeen tulee kuitenkin lähes käsittämätön Kuusniemen monologi, joka veti pahasti pohjaa pois kokonaisuudelta. Toisessa tyylilajissa monologin musta huumori ja ironia olisivat ehkä purreet, nyt tuli lähinnä hämmentynyt olo.
Skenet-verkkolehti
Skenet on Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen julkaisema nettilehti, jonka ideana on tukea taiteen tekijöitä ja yksittäisiä taiteilijoita kulttuuritapahtumien tiedotusvälineenä.
Linkit:
Lisätietoa esityksestä Skenetin verkkosivuilta Skenet-verkkolehden etusivulle Kom-teatterin verkkosivut
Teksti: Skenet / Martti Mäkelä
Kuva: Riikka Palonen
