Kriitikon silmin - Pääkaupunkiseudun teatteriesitykset
Kustaan perilliset
Arabianrannan koskimaisemiin sijoitettu historiallinen vaellusteatteri on sekä kiinnostava tietopaketti että hauska ja energinen teatterielämys.
Ensi-ilta 20.5.2010.
Helsingin omintakeiseen historiaan voi nyt tutustua komeissa koskimaisemissa Arabianrannassa. Leo Torvalds on käsikirjoittanut ja ohjannut Jura-teatterilaisten kanssa varsin persoonallisen ja hauskan teoksen kaupunkimme synnystä. Helsinki ei ole mikään Milano, joten Stadin syntyyn liittyy pakkosiirtolaisuutta, rämeen raivausta ja perussuomalaisittain hyvinkin värikkäitä persoonallisuuksia.
Näyttelijät ovat valmistuneet Metropolian esittävän taiteen laitokselta. Useat ovat tuttuja improvisaatioteatteri Poreesta. Ehkä siksi näyttelijöiden työskentelyssä näkyy kautta linjan hienosti yhteenhitsautuneisuus ja rytmitaju. Esityksessä on railakasta huumoria, joka tuo välillä mieleen legendaarisen Monty Python -ryhmän absurdiuden.
Sympaattinen Mirjami Iho tulkitsee arkeologia, joka löytää yhä uusia oivalluksia Helsingin historiasta. Ilmankos esityksen alaotsikko on Kaivausnäytelmä. Nämä löydöksensä hän esittelee yleisölle erilaisten kohtausten muodossa. Idea on hauska ja toimiva. Ihon johdolla yleisö kiertelee telttatuolien kanssa kaunista jokimaisemaa runsaan tunnin ajan.
Yleisö tutustuu persoonallisiin hahmoihin, jotka on pakkosiirretty Helsinkiä rakentamaan Raumalta, Porvoosta ja Turusta. Joukossa on mm. Lasse Turusen tulkitsema pappi Montanus, kaksi hassun kömpelöä nihtiä, Jenny Jumppasen mainion kohtalokas musta leski Dordi, sekä etenkin Helsingin ensimmäinen rakennusinsinööri Erik Spåre. Häntä esittää suvereenilla ylästatuksella Edvard Lammervo. Megafonin avulla hän käskyttää kansalaisia työntekoon.
Työn tilaajaa, kuningas Kustaa Vaasaa esittää veikeästi jupiksi puettu Tero Kaipanen. Kuninkaan kiihkeää nuorta vaimoa tulkitsee seksikkäästi Anni Pellikka. Käy ilmi, että Helsingin synnyttely ei ollut mitään herkkua. Eräästä kohteesta siirryttäessä näyttelijät huutelevat epätoivoisesti anellen asuntoja ja töitä. Historia toistaa näköjään itseään. Samojen ongelmien parissa kamppaillaan edelleen. Lopussa Kustaa Vaasakin lyö hanskat tiskiin ja kiroaa koko hankkeen.
Helsingistä ei tullut mitään hansakaupunkia, mutta kaupankäynnin yritys oli kova. Lasse Turunen esittää mainiosti lupsakkaa kauppiasta, jonka kansallisuus aina vaihtuu, hesalaisten toistuvasti mokatessa kauppamahdollisuutensa. Näissä kohtauksissa pohjustetaan nerokkaasti kuitenkin tietty kansainvälisyys, joka myöhemmin synnytti Stadin omintakeisen slangin.
Köyhä kansa riuhtoi kahleitansa, sillä suomalaisia ja helsinkiläisiä käytettiin surutta myös pelinappuloina kansainvälisissä sodissa. Jenni Jumppanen tekee hienon fyysisen dueton Lammervon kanssa kuvatessaan sotien hävitystä. Torvaldsin ohjaus on kautta linjan hyvin fyysistä ja taitavasti rytmitettyä.
Turusen ja Lammervon suunnittelema selkeä akustinen musiikki tukee esitystä lauluineen mukavasti. Lopussa kuultava hymni Helsingille nostattaa jopa kyyneleet silmiin. Kyllä tätä Stadia kannattaa digata ja siitä voi kertoa myös ulkomaalaiselle kaverilla; Kustaan perillisistä on elokuussa tulossa englanninkielisiäkin esityksiä.
Skenet on Helsingin kulttuurikeskuksen julkaisema nettilehti, jonka ideana on tukea taiteen tekijöitä ja yksittäisiä taiteilijoita kulttuuritapahtumien tiedotusvälineenä.
Linkit:
Lue arvio Skenetin verkkosivuilta Skenet-verkkolehden etusivulle
Teksti: Skenet / Martti Mäkelä
Kuva: Antti Wuokko
