Kriitikon silmin - Pääkaupunkiseudun teatteriesitykset
Galilein elämä
Bertolt Brechtin näytelmä nousee vaikuttavaksi ihmisyyden puolustukseksi Kansallisteatterissa.
Hienoa, että eeppisen teatterin luojan, Bertolt Brechtin näytelmät nousevat aika-ajoin esiin Helsingin teattereissa.
Galilein elämä on viimeksi nähty Kaupunginteatterissa vuonna 1987. Nyt Kansallisteatterissa nähtävä Katariina Lahden ohjaus kasvaa järjen ja ihmisyyden puhuttelevaksi puolustukseksi.
Ajankohta tekee kunniaa modernin tähtifysiikan perustajalle. On neljäsataa vuotta siitä, kun Galileo Galilei muutti maailmakäsityksemme ja osoitti Auringon olevan tähtijärjestelmämme keskus.
Galilein tapauksen puhuttelevin ja dramaattisin piirre lienee se, että hänet pakotettiin kirkon taholta perumaan tutkimustuloksensa. Nöyryytetyn neron kerrotaan mutisseen oikeudessa: ”Se pyörii sittenkin”. Se on jäänyt uhmakkaaksi lentäväksi lauseeksi järjen käytön puolesta.
Kansallisteatterissa jänteväksi treenattu Markku Maalismaa eläytyy hienosti Galilein persoonaan. Hahmossa on karismaattisuutta ja tiedemiehen palavaa uskoa. Kylmät väreet kipittävät selkäpiissä, kun Maalismaa muuttaa innosta täristen historian kulun.
Lahden ohjaus ei ole epookkiteatteria, vaan teos on modernisoitu vauhdikkaaksi draamaksi Brechtin teoriaa mukaillen. Juha Tuiskun musiikki soi komeasti ulottuen klassisesta jazziin.
Katri Renton lavastusta hallitsee mielikuvituksellinen metallirakennelma, joka tuo mieleen planeettojen raadat. Rakennelmaa voi pyörittää, siinä voi kiipeillä ja mobilen kiertoradalla voi vaikka juosta. Näyttelijöiden työskentelyssä onkin paljon fyysisyyttä ja liikettä.
Sari Suomisen puvustuksessa on pikantteja ulottuvuuksia. Pukumaailma liikkuu ajattomasti ja etäännyttäen nykyisyyden, menneisyyden, 50-luvun, fantasian ja mafiatyylin väleillä. Galilein elämän kulku heijastetaan tekstiplansseina väliverhoon, ja matemaattiset kaavat vilisevät jännittävästi katsomon seinillä Jenni Valorinnan projisoinneissa.
Maalismaan vahvan roolityöskentelyn lisäksi esityksessä on paljon kiinnostavia hahmoja ja riemukasta yhteispelin henkeä. Työryhmästä kuultaa innostuneisuus.
Esimerkiksi Juha Muje on hauska ja persoonallinen palvelijan roolissaan, Janne Reinikainen mainio etenkin amerikkalaisittain murtavan sponsorin roolissa, joka ei kertaakaan muista Galilein nimeä oikein.
Antti Holma näyttelee Maalismaan kanssa hienosti hetken, jona tähtien radat alkavat hahmottua. Galilein tytärtä näyttelee söpösti pönkköhameessaan Emilia Sinisalo ja tuimaa äitiä Minna Haapkylä.
Galileilla oli sekä ihailijoita että vastustajia. Antti Karvinen esittää hauskasti vähän tyhmää oppipoikaa, vastavoimanaan synkeä Juha Mäkelä, josta tulee mieleen aito mafioso. Olli Ikosen hahmoista kiinnostava on Galileita tarkkailemaan pantu vakooja.
Katolinen kirkko on toistuvasti noussut ikävällä tavalla esiin niin uutisotsikoissa, romaaneissa kuin elokuvissakin. Lahden ohjaus ottaa kantaa tähänkin puoleen. Esityksessä näkyy puhuttelevasti kirkon vanhoillisuus, kun vastassa ovat uudet aatteet. Galilein elämä on vahva esitys, joka muistuttaa mieleen jotakin elämän perusolemuksesta; se on muutos ja liike.
Skenet on Helsingin kulttuurikeskuksen julkaisema nettilehti, jonka ideana on tukea taiteen tekijöitä ja yksittäisiä taiteilijoita kulttuuritapahtumien tiedotusvälineenä.
Linkit:
Lue arvio Skenetin verkkosivuilta Skenet-verkkolehden etusivulle
Teksti: Skenet / Martti Mäkelä
Kuva: Skenet
