Koreografi Liisa Pentti muuntuu tanssidiivaksi
Uusi sooloteos saa ensi-iltansa Zodiakissa lokakuussa
Koreografi Liisa Pentti on keskeisiä keskipolven koreografeja, joka on menestyksekkäästi luonut ympärilleen useita kansainvälisiä työryhmiä ja toiminut sillanrakentajana eri sukupolvien välillä. Hän on vaikuttanut nykytanssin kentällä eri tavoin vuodesta 1986 lähtien ja tehnyt uraauurtavaa työtä tuomalla työssään monia uusia tanssin virtauksia Suomeen. Ryhmäteoksista tunnettu taiteilija on nyt työstämässä uutta sooloteosta Mabel or the Queen of Bones, joka saa ensi-iltansa 18.10. Zodiakissa Kaapelitehtaalla. Sooloteos käsittelee diiva-ilmiötä tanssin keinoin ja leikkii sen synnyttämillä mahdollisuuksilla. Mikä on saanut tanssitaiteilijan valitsemaan teosmuodokseen sooloteoksen, itselleen?
”Kaikki teokseni, myös ryhmäteokset, syntyvät oman kehon ja kokemuksen kautta. En siis koreografina toimi visuaalisen kuvan kautta, vaan omakohtaisesti kokemalla. Viimeksi olen tehnyt sooloteoksen itselleni vuonna 2001 yhteistyössä tunnetun liettualaisohjaaja Cezaris Grauziniksen kanssa. Lisäksi esitin pienimuotoisemman soolo-osuuden teoksessani Travel vuonna 2006. Nyt palaan jälleen soolomuodon pariin, mutta en silti tee työtäni täysin yksin. Taiteellisena neuvonantajana on tässä prosessissa Suomessakin mainetta niittänyt hollantilaiskoreografi Frans Poelstra. Taustavoimina ovat myös dramaturgi Robert Steijn sekä koko muu taiteellinen työryhmä. Erityisosaamisensa tuo mm. meikkitaiteilija Tuija Luukkainen, joka loihtii diivan ulkoisen olemuksen. Diiva tarvitsee selkeästi ympärilleen hirvittävän määrän henkilökuntaa! Ilman taustavoimia ei ole diivaa, eikä siis tätäkään sooloteosta. Lavallakin nähdään itseni lisäksi myös livemuusikko Aleksi Haapaniemi”, Liisa Pentti toteaa.
Mabel or the Queen of Bones -teoksen esitykset jatkuvat Kaapelitehtaalla lokakuun loppuun asti. Liisa Pentti ohjaa myös erityisesti naisille suunnattuja, voimaannuttavia diiva-työpajoja osana Zodiakin yleisötyötä. Työpajoja järjestetään ryhmille sopimuksen mukaan.
Lisätietoja teoksesta ja työpajoista osoitteessa www.zodiak.fi.
Linkit:
Zodiak – Uuden tanssin keskus
Teksti: Outi Järvinen
Kuva: Mia Kivinen
