Kaupunginteatterin alkuvuosi 2011 tarjoaa iloa kaikenikäisille
Kaupunginteatterin kevät on täynnä koettavaa lapsille, nuorille ja aikuisille. Riemastuttavien ja ajatuksia herättävien näytelmien lisäksi tarjolla on myös sirkusta ja tanssia.
Helsingin Kaupunginteatterin suuren näyttämön kevään 2011 avaa 2. helmikuuta rakastettu lastenklassikko Kolme iloista rosvoa. Thorbjørn Egnerin koko perheen seikkailun ohjaa Milko Lehto. Näyttämöllä riemastuttaa monien värikkäiden hahmojen lisäksi viisihenkinen rosvobändi. Musiikkinäytelmä sopii kaikille 5-vuotiaista ylöspäin.
Pienellä näyttämöllä Ihmisen osa ja Yökyöpelit
Pienellä näyttämöllä on keväällä kaksi upeaa kantaesitystä. Helmikuussa saa ensi-iltansa Kari Hotakaisen palkittu Ihmisen osa. Vilpitöntä viisautta ja syvää huumoria yhdistävän näytelmän ohjaa Raila Leppäkoski. Lankakauppias Salme Malmikunnaksen roolissa nähdään itseoikeutetusti Ritva Valkama.
Pienen näyttämön toinen ensi-ilta on huhtikuussa Laura Ruohosen lorukirjoihin perustuva värikäs ja vauhdikas Yökyöpelit. Ruohosen ohjaamassa lastennäytelmässä
kuullaan Anna-Mari Kähärän riemukasta musiikkia. Pääosissa nähdään Seela Sella ja Martti Suosalo.
Teatteristudio Pasilassa tuuletetaan ennakkoluuloja
Teatteristudio Pasilassa nauretaan 17. helmikuuta alkaen ennakkoluuloille komediassa Ulkomaalainen. Näytelmän on kirjoittanut Larry Shue ja sen ohjaa Pentti Kotkaniemi. Rooleissa nähdään mm. Santeri Kinnunen, Pertti Sveholm ja Riitta Havukainen.
Lilla Teatern & Studio Elsa
Lilla Teaternin kevät käynnistyy Juhani Seppäsen kirjaan Selvästi juovuksissa perustuvalla näytelmällä Spikfull, jonka ohjaa Henrika Andersson. Helmikuussa ensi-iltansa saa Molièren Den Girige. Neil Hardwickin ohjaaman klassikon pääosassa on Asko Sarkola.
Studio Elsan valtaa maaliskuussa K. Kvarnström & Co / Helsinki Dance Companyn tanssiteos Youmakeme, jonka on koreografioinut yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista tanssin tekijöistä, Kenneth Kvarnström.
Huhtikuussa Elsassa ensi-iltansa saa nuorille suunnattu Keltainen kuu, David Greigin kirjoittama ja Johanna Freundlichin ohjaama näytelmä kahdesta erilaisista maailmoista tulevasta nuoresta, Leilasta ja Leestä. Heitä yhdistää ulkopuolisuuden tunne ja lopulta yhteinen pakomatka. Näytelmässä kuullaan Ismo Alangon säveltämä ja esittämä tunnusbiisi.
Toukokuussa Kaupunginteatterissa vierailee nykysirkusesitys Petit Mal, joka on ainutlaatuinen yhdistelmä kylähulluutta ja näyttämötaidetta.
Kaupunginteatterin ohjelmistossa jatkavat myös monet viime vuoden puolella ensi-iltansa saaneet kiitellyt teokset.
Lisätietoja koko kevään tarjonnasta löydät Kaupunginteatterin verkkosivuilta.
Linkit:
Lue lisää Kaupunginteatterin kevätkaudesta
Teksti: Helsingin kaupunginteatteri & Annukka Salo
Kuva: Charlotte Estman-Wennström (Helsingin Kaupunginteatteri: Yökyöpelit)
