Aleksis Kivi goes Oktoberfest!
Aleksis Kiven Olviretki nähdään ensimmäistä kertaa Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 144 vuotta kirjoittamisensa jälkeen.
Aleksis Kivi oli ensimmäinen suomenkielinen kirjailija, joka ensimmäisen etuoikeudella myös tarttui suomalaisittain tuttuakin tutumpaan teemaan – juopotteluun – sen huikaisevaan huumaan ja kammottavankoomisiin seurauksiin. Tunnettuja ovat Seitsemän veljeksen viinanhuuruiset vaiheet, joista kenties ikimuistoisimpana kansakunnan tietoisuuteen on piirtynyt Simeonin fantastinen matka pirun selässä ratsastaen Kuussa sijaitsevaan saapasnahkatorniin. Kerrotaan, että juoppohulluuden seuralaisina vilisevät pikku-ukot olivat tuttuja kirjailijamestarille itselleenkin.
Suomalaiskansallisen juopottelun erityispiirteet soveltuvat mainiosti myös baijerilaisen sotajoukon tarkasteluun. Aiheen ympärille Kivi kirjoitti näytelmänsä Olviretki vuonna 1866. Näytelmän asemasotavaiheeseen kivettyneessä tilanteessa olevat sotilaat keskittyvät juopotteluun, ja sotaretki muuttuu olviretkeksi. ”Kaikki menköön suren suuhun, kuin vaan olvi olla saa!” Pilaa tehdään kaikesta, mikä vain saattoi saksalaisiin liitettynä olla pyhää ja arvokasta, ennen kaikkea armeijasta ja sotilaskunniasta.
Karnevaalia, kitschiä ja määrättömästi olutta
Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle Kiven oluenhuuruinen klassikko tuodaan asiaankuuluvalla rytinällä. Puitteet tapahtumille luo Oktoberfestin karnevaalimaailma, jossa kansalliskirjailijan muheva kieli soljuu kuin ohraneste tuopissa. Värikylläinen ja tapahtumarikas esitys päästelee säästelemättä, mutta sen ydin on kovinta Kiveä. Jos kohta sodankäynnin metodit ovat historian saatossa muuttuneet, on sodan keskiössä yhä edelleen inhimillinen kokija iloineen, pelkoineen ja suruineen. Kansalliskirjailija katsoo ihmistä suopeasti ja humoristisesti, mutta myös tarkasti.
Jukka Rantasen ohjaamassa Olviretkessä nähdään Kansallisteatterin näyttelijöistä Jani Karvinen, Petri Liski, Pirjo Luoma-aho, Markku Maalismaa, Harri Nousiainen, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen, Antti Pääkkönen ja Kristo Salminen. Kansallisteatterin komppaniaa ovat vahvistamassa vierailevat näyttelijät Ville Keskilä, Pete Lattu, Emilia Sinisalo, Aki Suzuki, Ariyuki Suzuki ja Valtteri Tuominen.
Olviretken ensi-ilta Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 8.9.2010.
Olviretki Kansallisteatterin kotisivuilla
Teksti: Jyrki Koskelo / Kansallisteatteri
Kuva: Tuomo Manninen / Kansallisteatteri
