Nykytanssin herättäviä esityskokemuksia
Zodiak – Uuden tanssin keskuksen ohjelmisto käynnistyy elokuussa
Zodiak – Uuden tanssin keskuksen syyskausi sisältää runsaan kattauksen nykytanssia. Ohjelmassa on korkeatasoisia kotimaisia kantaesityksiä, kansainvälisiä vierailuja, toiveuusintoja ja monimuotoista vuorovaikutuksellisuutta.
Esityskausi käynnistyy Zodiakin house-koreografin Eeva Muilun koskettavalla ja intensiivisen pelkistetyllä teoksella Jossain on jotain, joka nähdään Kansallisoopperan Alminsalissa 19.-21.8. osana Helsingin juhlaviikkojen ohjelmaa. Seuraava kantaesitysteos on kokeneen koreografin Ervi Sirénin odotettu uutuusteos Viita seitsemällä taidokkaalle naistanssijalle, joka nähdään Zodiakin näyttämöllä Kaapelitehtaalla 18.9.-8.10. Syyskauden muita kotimaisia koreografinimiä ovat Tommi Kitti, Liisa Pentti, Heli Meklin ja Riitta Pasanen-Willberg.
Toiveuusintoina nähdään riemastuttava koko perheen tanssiteos Liikemiehet (3.-7.9.) sekä Milja Sarkolan ohjaama, huippusuosion saanut räävitön esitys Postia Eva Dahlgrenille (26.11.-4.12.).
Esitystoiminnan lisäksi Zodiak painottaa luovia kohtaamisia myös yleisötyön eri muodoilla ja kurssitoiminnalla. Tanssityöpajoja järjestetään eri kohderyhmille koululaisista senioreihin.
"Haluamme tarjota yleisölle korkeatasoisia, voimaannuttavia, uudistavia ja herättäviä esityskokemuksia kantaesitysohjelmistomme ja kansainvälisten vierailujemme kautta. Haluamme myös näyttää ohjelmistossamme sekä mahdollistaa yleisötyöpajoissamme sitä, miten luova kohtaaminen ammattilaisen ja ei-ammattilaisten välillä voi johtaa uudistumisen kokemuksiin ja uuden oppimiseen, uusien yhteisöjen syntyyn ja vuorovaikutuksellisuuden lisääntymiseen ikäkaudesta, sukupuolesta ja taustasta riippumatta", toteaa Zodiakin taiteellinen johtaja, koreografi Kirsi Monni.
Syyskauden ohjelmistotiedot on luettavissa verkossa osoitteessa www.zodiak.fi.
Linkit:
Zodiak – Uuden tanssin keskus
Teksti: Outi Järvinen
Kuva: Johanna Tirronen (Eeva Muilun teoksesta Jossain on jotain)
