Cut Copy pomputti Flow’ta
Suvilahdessa vieraili yli 20 000 elektro- ja indiemusiikin ystävää viikonloppuna.
Australialainen Cut Copy päätti Flow Festivalin sunnuntaina. Elektropoppia 80-luvun diskomaustein soittava yhtye osoittautui mainioksi livebändiksi.
Ansiokkaalla keikalla kuultiin miltei kaikki biisit tänä vuonna julkaistulta ja kovasti kehutulta In Ghost Colours -levyltä. Etenkin Light & Vision, Heart on Fire ja debyttilevyn Saturday saivat yleisön pomppimaan tasajalkaa.
Sunnuntai olikin anniltaan festivaalien paras päivä.
Soul-tähti Martha Reeves siskotyttöineen tarjosi takuuvarman shown 40 vuoden esiintymiskokemuksellaan. Setissä kuultiin kaikki hitit Heatwavesta Dancing in the streetsiin.
Lisäksi chileläis-saksalainen Senor Coconuts orkestereineen nostatti hymyn yleisön huulille tarjoilemalla tuttuja pophittejä lattariversioina. Pirteästi esiintyi myös suomalainen Plutonium 74.
Lauantain energiataso nousi, kun tihkusade viimein loppui ja lavalle astui jo kolmatta kertaa Suomessa esiintynyt CSS. Brasialialaispoppoon alkoholia ja seksiä käsittelevä iloinen kitararäime oli jälleen yleisön makuun.
Launtain ehdoton kunkku oli kuitenkin hiphop-ryhmä The Roots. Rootsin hitit polveilivat groovesta funkista maalaileviin 15-minuuttisiin poljentoihin, mutta kattaus toimi ja yleisö kiitti tanssien.
Sen sijaan perjantainen folkpop-fiilistely olisi kaivannut lisätempoa. Päälavan anti olisi sopinut mainiosti taustamusiikiksi aamupalapöytään, mutta festari-iltaan se oli turhan vaisua.
Festarialue oli kolminkertaistettu, mutta silti kulkuväylät ruuhkautuivat. Viime vuotiseen tapaan wc-jonot kasvoivat naurettaviin mittoihin. Kenties ensi vuonna vessoja hankitaan riittävästi.
Linkit:
Teksti: Niina Viitanen
Kuva: Sami Heiskanen / Flow
