Helsingin XIV flamencofestivaali 5. - 16.2.2011
Espanjalaiset flamencon tähdet kohtaavat suomalaisen flamencon parhaimmistoa Helsingin flamencofestivaaleilla. Mittavan festivaalin aikana tarjolla on esitysten lisäksi mm. musiikki- ja tanssikursseja.
Helmikuussa 14. kerran järjestettävän Helsingin flamencofestivaalin ohjelmassa on korkeatasoisia tanssiesityksiä ja konsertteja Suomesta ja Espanjasta, sekä espanjalais-suomalaista yhteistyötä. Festivaali kestää lähes kaksi viikkoa 5.-16.2. ja tarjonta on monipuolista.
Festivaalin espanjalaiset tähtivieraat ovat palkittu tanssija-koreografi Manuel Liñán sekä flamencolaulaja Antonio Campos. Suomalaisista tekijöistä esiintyvät mm. Joonas Widenius, Erika Alajärvi ja Maija Lepistö, sekä Katja Lundén ja Emilia Aho.
Avajaiskonsertti Kanneltalossa 5.2.
Festivaalin avajaiskonsertissa lauantaina esiintyy kitaristi Joonas Wideniuksen luotsaama flamencoyhtye La Pandilla, jonka vierailijoina Kanneltalossa ovat perkussionisti Karo Sampela sekä tanssija Katja Lundén.
Flamencoa koko perheelle Malmitalossa 6.2.
Ensimmäisen festivaaliviikonlopun sunnuntaina ohjelmassa on koko perheen flamencotapahtuma, jossa sekä aikuiset että lapset pääsevät tutustumaan flamencon eri lajeihin sekä katsomalla että kokeilemalla. Flamencofestivaalin ilmaistapahtuma järjestetään Malmitalolla Helsingin Flamencoyhdistyksen ja Malmitalon yhteistyönä.
Tanssia & laulua Gloriassa keskiviikkona 9.2.
Konserttiohjelma jatkuu keskiviikkona Kulttuuriareena Gloriassa kahden suomalaisen tanssijan teoksilla sekä festivaalin toisen päätähden Antonio Camposin laulukonsertilla. Tanssija Erika Alajärvi ja sellisti Mika Seppänen esittävät Alajärven koreografian ¡Hyvästi Carmen!, joka tarkastelee Carmenin eri puolia karrikoidusti.
Maija Lepistö yhdistää teosparissaan Aikaa aamuun ja Aurinko suomalaista äänimaisemaa ja runolauluperinnettä flamencoon. Helsingin flamencofestivaali tarjoaa maistiaisia tanssiteosparista, jonka tanssista vastaavat Lepistö ja tanssiryhmä ja musiikista laulaja Veera Voima ja Kuusikko-lauluyhtye sekä perkussionisti Karo Sampela. Laulaja Antonio Campos esittää lämminhenkisessä konsertissaan versioita Lorcan ja La Argentinitan kuuluisaksi tekemistä kappaleista "canciones populares" sekä perinteistä flamencoa. Campos on niittänyt mainetta parhaiden flamencotanssijoiden luottolaulajana.
Flamencon juhlaa Savoyssa 11.-12.2.
Perjantaina 11.2.2011 tanssijat Emilia Aho ja Katja Lundén esittävät festivaalin tähtivierailijan Manuel Liñánin ja Rafaela Carrascon heitä varten tekemät kolme koreografiaa Savoy-teatterissa. Suomalaiset tanssijat kohtaavat lavalla Espanjan eturivin flamencomuusikot. Tanssijoiden kanssa esiintyvät teoksiin musiikin säveltänyt kitaristi Juan Antonio Suárez ”Cano”, festivaalin laulajatähti Antonio Campos, pianisti Hector González, sellisti José Luis López sekä perkussionisti Karo Sampela. Teossarja Flamenco x 3 esitetään nyt ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan.
Festivaalin viimeisessä esityksessä lauantaina 12.2.2011 Manuel Liñán esittää ryhmineen koreografiansa Tauro Savoy-teatterissa. Tauro on kunnianosoitus flamencon perinteelle. Neljän tanssijan ja viiden muusikon valloittava ryhmä tuo Savoyn lavalle vauhdikkaan ja tunnnelmallisen esityksen, jonka luomistyössä koreografia inspiroi härän voima ja alkukantaisuus. Helsingin XIV flamencofestivaalin huipennukseksi lavalla kohtaavat molemmat tämän vuoden tähtivieraat Manuel Liñán ja Antonio Campos.
Klubi-iltoja ja kursseja
Kanneltalon ja Savoy-teatterin konserttien jälkeen flamencotunnelmissa voi jatkaa ravintola Pianon kaikille avoimilla jatkoklubeilla, joihin on vapaa pääsy. Live-esitysten lomassa yleisö voi nauttia Pianon mainioista tapaksista.
Festivaalin aikana järjestetään myös musiikki- ja tanssikursseja flamencon harrastajille ja ammattilaisille.
Festivaalin tuottaa Helsingin Flamencoyhdistys ry.
Lisätietoa teoksista, ohjelmistosta ja lipuista festivaalin verkkosivuilta.
Linkit:
Helsingin Flamencofestivaali Liput Kanneltalo Malmitalo Kulttuuriareena Gloria Savoy-teatteri
Teksti: Helsingin Flamencofestivaali / Helsingin flamencoyhdistys ry
Kuva: Aino Huhtaniemi, kuva Flamencoteoksesta CL-rom
