Taitaa olla taiteen paikka
Annantalon Taideneuvolasta saadut ideat inspiroivat perheitä jatkamaan yhdessäoloa taiteen parissa kotonakin.
Ajatus Annantalon Taideneuvolasta lähti mm. sisustuslehtien kuvista,
joissa lapsiperheidenkin kodit näyttäytyivät ulkoapäin ihailtavina
somistettuina tiloina.
Nämä lehtien kodit eivät näyttäneet paikoilta, joissa lapset ja vanhemmat voisivat tehdä yhdessä asioita itse omin käsin.
Niinpä Annantalon vastaava kuvataideopettaja Erja Mehto ja Taideneuvolan vetäjä Anne Rossi-Horto alkoivatkin viime syksynä ideoida toiminnan tilaa, johon perheet voisivat tulla saamaan opastusta ja neuvoja taiteen tekemisestä niin, että ideat olisivat helposti siirrettävissä kodin arkeen.
Taideneuvolasta muotoutui viisi kertaa järjestettävä taidetunti, jossa Anne Rossi-Horto ja vaihtuvat vierailijat taiteilijoista varhaiskasvatuksen ammattilaisiin ja kokkeihin ohjaavat vanhempia ja lapsia pienten taideprojektien toteuttamisessa.
Rossi-Horto kuvailee kuinka Taideneuvolasta syntyi pieni luottamuksellinen yhteisö, jossa eri-ikäiset lapset ja vanhemmat saivat todistaa toistensa innostumista ja heittäytymistä omaan tekemiseen: tietokonetta työkseen naputtelevasta kiireisestä äidistä saattoikin paljastua taitava räsynukketaiteilija.
Taideneuvolassa syntyneet esineet jatkavat tarinoitaan
Tämän kevään tapaamiskerroilla neuvolassa valmistetaan esimerkiksi naamioita ja perheen yhteisiä itse tehtyjä kirjoja sekä rakennetaan herkullista silmänruokaa syötävistä asioista.
Taideneuvolassa syntyneet esineet jatkavat toivottavasti tarinoitaan perheiden arjessa myös kotona ja neuvolasta saadut ideat inspiroivat jatkamaan yhdessäoloa taiteen parissa. Arvokkainta, mitä vanhemmat voivat lapsilleen antaa on aika.
Taideneuvolan avoimet ovet vanhemmille ja 3-6-vuotiaille lapsille maanantaisin 12.4.-10.5. klo 10.30-12.30 Annantalon taidekeskuksessa (väliaikaisissa tiloissaTopeliuksenkatu 16). Tarkempi ohjelma Annantalon verkkosivuilla.
Haastateltavina olivat Annantalon vastaava kuvataideopettaja Erja Mehto ja kuvataiteilija, taidekasvattaja Anne Rossi-Horto.
Teksti: Varpu Löfman
Kuvat: Mauri Tahvonen
