Kulttuurimetropoli kiertueella
Helsingissä pääsee sukeltamaan pietarilaiseen näyttämötaiteeseen, kun Euroopan pääkaupunkeja kiertävä Pietarilainen teatterisesonki saapuu kaupunkiin 22.-27.9.
Pietari – metropoli täynnä kulttuuria – on vain lyhyehkön junamatkan päässä Helsingistä. Mutta harva tietää kaupungin teatteritarjonnasta muuta kuin Bolshoi-teatterin turisteille suunnatut esitykset. Pietarilainen teatterisesonki muistuttaa kulttuurikaupungin monipuolisuudesta ja omaleimaisuudesta.
– Mielestäni Pietarilaisen teatterisesongin esitykset antavat aika totuudenmukaisen kuvan Pietarin teatterista, mutta kieltä taitamattomille soveltuvassa paketissa, sanoo venäläisen teatterin ja Pietarin kulttuurielämän tuntija Helena Meloni.
Neljä kiertueelle valittua esitystä ovat olleet erittäin suosittuja Pietarissa. Esimerkiksi Pietarin valtiollisen akateemisen Lensovet-teatterin Oscar ja Mamma Roosa -esitykseen on mahdotonta saada Pietarissa lippuja.
Melonin mielestä neljän esityksen kokonaisuus murtaa myös ennakkoluuloja. Usein luullaan, että venäläinen teatteri on vahvaa puhedraamaa. Nyt joukossa on esimerkiksi Pietarin valtiollisen Prijut komedianta -draamateatterin tulkinta Arthur Schnitzlerin Pieretten morsiushunnusta, joka esitetään pantomiiminä, klovneriana, tanssina ja vain osittain psykologisen näyttelijäntyön kautta.
Melonin mukaan Pietarissa vaalitaan klassikkoja ja taiteessa arvostetaan perinnettä. Uudet muotokokeilut eivät ole niinkään pietarilaisen teatterin vahvuuksia, sen sijaan vahva näyttelijäntyö ja tradition tuntemus ovat sille leimallisia.
– Kuitenkin uusiakin innovaatioita syntyy. Esimerkiksi Hauskanpidon aika eli time for fun -esitys syntyy käsistä ja niillä luoduista muodoista. Aivan omintakeisen tyylin on kehittänyt nuorten tekijöiden joukko.
Venäjällä teatteriesitykset pysyvät ohjelmistossa vuosia, jopa kymmenenkin vuotta. Suurin osa teattereista on laajan ohjelmiston repertuaariteattereita, joissa jollain esityksellä saattaa olla kaksi esitystä kuukaudessa. Suomessa usein periodi kestää kolme kuukautta, jonka jälkeen esitys katoaa. Esitys elää Venäjällä kauemmin ja siitä keskustellaan enemmän.
– Venäläinen kulttuuri on hyvin klassinen ja konservatiivinen omalla tavallaan. Esimerkiksi kirosanojen puhuminen teatterin näyttämöltä on venäläisille pohdinnan paikka. Toisaalta venäjällä käydään kiivasta kulttuurikeskustelua tiedotusvälineissä. Sellainen älyllinen vilkkaus puuttuu Suomesta.
Meloni haluaa nostaa esiin myös myöhemmin syksyllä Russian seasons -festivaalilla nähtävän Tuhkimon, jossa on Rossinin musiikki. – Pietari on hienosti nyt Helsingin teatterisyksyssä läsnä!
Roskaa ja vulgääriä tehdään paljon myös Venäjällä. Meloni ei pidä Venäjää teatterin ihmemaana. Kuitenkin Pietarilaisen teatterisesongin esitykset muistuttavat siitä, että pienen junamatkan päästä löytyy vireä kulttuurin metropoli, joka ei sorru juoksemaan tyhjien uutuuksien perässä.
Teksti: Maria Säkö / Skenet
Kuva: Skenet
Lisätietoa Skenet-verkkkolehdestä Teatterisesonki Savoy-teatterissa Russian Seasons -festivaali
