Julkiset veistokset
Palanen Helsinkiä: Narkissos
Björn Weckströmin veistos kertoo Narkissoksen tarun nykypäivään siirrettynä.
Tekijä: Björn Weckström (1935-)
Teos: Narkissos
Valmistunut: 1982
Sijainti: Radiokatu, Isopaja, Pasila
Vuonna 1982 valmistunut pronssinen Narkissos-veistos kertoo Narkissoksen tarua kriittisesti nykypäivään siirrettynä. Tarina kertoo ihmiskunnan ensimmäisestä narsistista nuorukaisesta, joka kreikkalaisen taruston mukaan rakastui omaan kuvaansa.
Joenjumalan poika Narkissos oli niin kaunis, että kaikki rakastuivat häneen, mutta niin kylmä, että he kaikki jäivät ilman vastarakkautta. Narkissokseen rakastui myös Ekho-nymfi, jota oli Heran vastaisesta rikkomuksesta rangaistu kykenemättömyydellä puhutella toista ensin tai vaieta äänen kuultuaan. Ekho seurasi nuorukaista toistaen hänen huudahduksiaan herkeämättä, mutta Narkissos ei hänestä välittänyt.
Onnettomassa rakkaudessaan Ekho (Kaiku) kuihtui kunnes hänestä ei ollut jäljellä kuin ääni, joka vieläkin elää metsissä taukoamatta vastaten jokaiseen huutoon. Rakkauden jumalatar Afrodite närkästyi tästä kuitenkin Narkissokseen ja kerran, Narkissoksen kumartuessa juomaan lähteelle, salli tämän rakastua omaan kuvajaiseensa.
Narkissos katsoi veden kuvajaista kaihoisasti ja yritti saavuttaa heijastusta koskaan sitä kiinnisaamatta. Hänen väsynyt ja yhä raskaampi päänsä nuokkui kohti maata, josta hänen kuoltuaan kasvoi kauneudeltaan kylmä ja jäykkä valkoinen narsissi.
Palanen Helsinkiä:
Helsingissä on yli 400 ulkoveistosta, ympäristötaiteen teosta ja historiallista muistomerkkiä. "Palanen Helsinkiä" -sarjassa kerrotaan kaupunkimiljöötä elävöittävistä - tunnetuista ja vähemmän tunnetuista - taideteoksista.
Linkit:
Helsingin kaupungin taidemuseon verkkosivut
Teksti ja kuva: Helsingin kaupungin taidemuseo
