Helsingin kaupungin taidemuseo
Sam Vanni Taidemuseo Meilahden kesänäyttelyssä
Näyttely keskittyy taiteilija ja akateemikko Sam Vannin myöhäisempään kauteen ja merkitykseen opettajana sekä taiteellisena vaikuttajana
Taiteilija ja akateemikko Sam Vannin (1908–1992) syntymästä on tänä vuonna kulunut 100 vuotta. Taidemuseo Meilahdessa avattu kesänäyttely Sam Vanni – opettaja ja esikuva juhlistaa tätä tapahtumaa.
Meilahden näyttely keskittyy taiteilijan myöhäisempään kauteen ja merkitykseen opettajana sekä taiteellisena vaikuttajana. Näyttelyn teokset ovat jatkoa vuonna 1997 Taidemuseo Meilahdessa järjestetylle näyttelylle Sam Vanni – vuodet 1926-1959, jossa syvennyttiin taiteilijan varhaistuotantoon. Vannin oman tuotannon lisäksi esillä on hänen oppilaidensa teoksia.
Monet suomalaiset taiteilijat ovat ammentaneet virikkeitä ja intoa Vannin taiteesta. Hänen oppilaista näyttelyssä ovat mukana Juhana Blomstedt, Erkki Hienonen, Outi Ikkala, Seppo Kärkkäinen, Paul Osipow ja Tapani Tamminen. Vannin tuotannosta muutoin vaikutteita saaneita taiteilijoita edustaa Mari Rantanen.
Sam Vannin maine opettajana oli legendaarinen. Runsaan 20 vuoden hän ehti kouluttaa satoja uusia taiteilijoita Vapaassa taidekoulussa ja Suomen taideakatemian koulussa. Teostensa kautta Vanni on ollut esikuvana myös sellaisille taiteilijoille, joita hän ei ole henkilökohtaisesti koskaan opettanut. Vannin henkinen perintö näkyy nykypäivänkin taiteessa.
Sam Vannin 1920-luvulla alkanut ura jatkui harvinaisen pitkään, yli kuusi vuosikymmentä. Taiteessa elettiin tuona aikana monta murrosta. Toisen maailmansodan jälkeen kansalliset päämäärät väistyivät kansainvälisten tyylien tieltä. Sam Vannilla oli ratkaiseva rooli abstraktin taiteen rantautumisessa Suomeen. Itse hän siirtyi realistisesta tyylistä ei-esittävään 1950-luvun kuluessa.
Näyttelyn on kuratoinut entinen Kiasman johtaja Tuula Karjalainen. Näyttely on avoinna syyskuun loppupuolelle ja siitä on myös saatavilla näyttelyluettelo.
Linkit:
Helsingin kaupungin taidemuseon verkkosivut
Teksti: Helsingin kaupungin taidemuseo
Kuva: Contrapunctus, osaluonnos / delskiss / part sketch, 1959 © Helsingin kaupungin taidemuseo, Museokuva
