Skenet arvioi: kuukauden näyttely
Totta vai lavastusta?
Tilan jännitteet -näyttelyssä on esillä neljän kolmikymppisen valokuvaajan hyvin erilaiset näkökulmat ympäröivään maailmaan.
Tilan jännitteet koostuu oikeastaan neljästä erillisestä yksityisnäyttelystä. Kuvaajia yhdistää heidän samanikäisyytensä, mutta muuten jokaisella on hyvin erilainen ote ja lähestymistapa. Kaikilla on kuitenkin kyseessä myös jonkinlainen suhde ympäröivän yhteiskunnan ja elämän dokumentointiin, vaikkakin sitten hieman etäännytettynä.
Algerialais-ranskalainen Mohamed Bourouissan (s. 1978) kuvat tuntuvat hyvin ajankohtaisilta, muistissa on vielä hyvin viime vuosien nuorien katumellakat Pariisissa ja muissakin Ranskan kaupungeissa. Bourouissan kuvat ovat kaikki tarkkaan suunniteltuja ja lavastettuja. Niissä onkin mielenkiintoisen jännite, joka syntyy lavastuksesta huolimatta hyvin aidonoloisesta tunnelmasta.
Myös Sini Pelkin (s. 1979) videoteoksissa on kyse dokumentaarisen ja lavastetun liitosta. Tuhansista still-kuvista koostetut videot esittävät ihmistä maisemassa. Ihminen tuntuu olevan toisaalta osa suurta avaraa luontoa, toisaalta aika orpo ja yksinäinen. Ambivalenssi tuntuu samalla aikaa rauhoittavalta ja pelottavalta.
Yhdysvaltalainen Carrie Schneider (s.1979) on teoksissaan kuvannut itseään ja veljeään. Valokuvien ja videoteosten tunnelmassa on jotain hyvin outoa ja pelottavaakin. Suhde luontoon on Schneiderille tärkeä, mutta hallitsevammaksi jää kuvien keinotekoisuuden tuntu, aivan kuin Schneider olisi lavastanut ja luonut itselleen menneisyyden. Veljen läsnäolo joissain kuvissa tuo hyytävän perhedynamiikan tunnelmaa.
Sauli Sirviö (s.1980) kulkee eniten omilla poluillaan. Hänen vuosina 2000-2008 kuvaamansa kuvapäiväkirja Teossarja Pako kuvaa juurettomalta tuntuvaa nuorten aikuisten elämää ja hengailua omaksi otetuissa kaupungin eri tiloissa. Sirviö kertoo itse: ”Olin tilanteessa, jossa ainoa mahdollisuus oli pako. En tuntenut kuuluvani mihinkään. Aloin hengata graffitimaalareiden kanssa ja sitä kautta myös liikuin enemmän mitä ihmeellisimmissä paikoissa löytäen itseni milloin mistäkin. Koko matka on ollut minulle suurta pakoa ja jatkuvaa muutostilaa.”
Erityisesti on mainittava, että valokuvaaja Timo Kelarannan suunnittelema näyttelyarkkitehtuuri on yksi parhaita, ellei jopa paras, mitä olen Valokuvataiteen museon ripustuksellisesti haastavassa tilassa nähnyt.
Valokuvataiteen museossa esillä oleva Tilan jännitteet -näyttely on osa Valokuvataiteilijoiden liiton järjestämää Helsinki Photography Festivalia, johon kuuluu myös Taidemuseo Meilahdessa esillä oleva Aletheia - avauksia nykyvalokuvaan sekä Valokuvagalleria Hippolyten kevään näyttelyiden sarja, mm. maaliskuussa Ulla Jokisalon ja Leena Sarasteen kokoama Hippolyten 30-vuotisjuhlanäyttely.
Skenet-verkkolehti
Skenet on Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen julkaisema nettilehti, jonka ideana on tukea taiteen tekijöitä ja yksittäisiä taiteilijoita kulttuuritapahtumien tiedotusvälineenä.
Linkit:
Suomen valokuvataiteen museo Skenet-verkkolehden etusivulle
Teksti: Mikko Oranen / Skenet
Kuva: Skenet
