Skenet arvioi
Aarne ja Arja Jämsä
Aarne ja Arja Jämsän teokset kuvaavat heidän yhteistä arkeaan, räiskyvän taiteilijapariskunnan suhdetta ryppyineen ja ruusuineen.
Forum Boxin avaran galleriatilan ovat tällä kertaa vallanneet kahden värikkään taiteilijan, Aarne ja Arja Jämsän teokset. Kumpikin taiteilijoista käsittelee heidän keskinäistä suhdettaan: Aarne Jämsä sarjakuvamaisilla vesi- ja peiteväriteoksillaan, Arja muotoillen ja käsitellen suhdetta lähinnä kasvokuvien kautta eri tekniikoilla.
Arja Jämsän suurikokoiset teokset ovat ottaneet haltuunsa kaksi suurta alakerran tilaa. Värikkäät lattialla seisovat veistokset, seinille ripustetut öljyväreillä maalatut lasikuitulautaset, öljyvärimaalaukset ja alumiininen monista osista koostuva seinäveistos muodostavat aika monimuotoisen kokonaisuuden. Yhteinen tekijä on kasvot, jotka ovat tavalla tai toisella kaikissa näissä teoksissa keskeisessä asemassa.
Itse pidin eniten lautasista, joiden kaareva pinta loi mielenkiintoisen alustan värikkäille kasvoille. Välillä ei ollut aivan selvää, oliko kyseessä yhdet vai kahdet kasvot. Tunnelma oli hyvin harmoninen. Erilliset öljyvärimaalaukset Vakka ja Kansi, joista toinen kuvasi Aarnea ja toinen Arjaa, kertoivat myös keskinäisestä ”yhteensopivuudesta”.
Aarne Jämsän teoksissa arki tulee ahnaasti esille. Aarne ja Arja maailmalla sekä Aarne ja Arja, kuva kuvassa –sarjat tuovat esille myös parisuhteen hiertymäkohtia ja tulisia tunteita. Olen aina pitänyt Jämsän ilmaisusta, joka samalla on vahvan realistinen, mutta kuitenkin ilmaisun ja värienkäytön kautta etäännyttävä. Fakta ja fiktio tuntuvat nivoutuvan yhteen, arki kohtaa fantasian. Tunteiden vahvuus kihelmöi iholla, kuvissa on vahva yhteisen elämisen tuntu, mikä ilmenee mm. hiusten ja päiden yhdistyessä ja yhdistäessä hahmot toisiinsa.
Jälkimmäisessä sarjassa tulee esille myös se, miten erinomainen piirtäjä Aarne Jämsä on. Aarne ja Arja ovat nimittäin saaneet näissä kuvissa iholleen kuvia, kuin tatuoituja piirroksia. Ne tuntuvat ilmaisevan vahvasti tunteita, mutta vievän myös ajassa jonnekin kaukaisuuteen, niin itämaisella kuin länsimaisellakin kuvastolla.
Skenet-verkkolehti
Skenet on Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen julkaisema nettilehti, jonka ideana on tukea taiteen tekijöitä ja yksittäisiä taiteilijoita kulttuuritapahtumien tiedotusvälineenä.
Linkit:
Forum Boxin verkkosivut Skenet-verkkolehden etusivulle
Teksti: Mikko Oranen / Skenet
Kuva: www.skenet.fi
