Kuukauden näyttely - Skenet arvioi
Pontus Hultenin kokoelma
Ateneumin näyttely esittelee Tukholman Moderna Museeetin aiemman johtajan Pontus Hulténin henkilökohtaista taidekokoelmaa.
Ateneumin taidemuseo 15.9. - 10.12.2006
Kokoelma sisältää lähinnä 1960-luvun räväkkää, läntistä taidemaailmaa kohauttanutta taidetta.
Pontus Hultén toimi Moderna Museetin johtajana vuosina 1959-1973, jonka jälkeen hänet kutsuttiin Pariisin Pompidou-keskuksen ensimmäiseksi johtajaksi (-1981). Pariisia seurasivat Los Angeles, Venetsia, Bonn ja Basel. Hultén on ollut aktiivinen johtaja, joka on painottanut museon ja yleisön elävää suhdetta sekä osallistuvaa ja toiminnallista taidemuseokäsitystä.
Hultén on itse todennut Moderna Museetille vuonna 2005 lahjoittamastaan kokoelmasta, että se on ennemminkin kertynyt hänen kanssaan työskennelleiden taiteilijoiden "lahjoina" kuin aktiivisen keräilytoiminnan tuloksena. Tämä näkyykin paikka paikoin; osassa teoksista Hultén esiintyy itse hahmona ja osassa on hänelle osoitettuja lyhyempiä tai pidempiä omistuskirjoituksia. Hultén tuntui olevan monille taiteilijoille todella pidetty ja tärkeä hahmo, joka tuki heitä heidän taiteellisessa työskentelyssään.
Nyt esillä oleva kokonaisuus koostuu vain osasta, noin 100 teoksesta, kaiken kaikkiaan 700 teosta kattavasta lahjoituskokoelmasta. Kolmenkymmenenyhdeksän taiteilijan joukossa on monia keskeisiä nimiä, kuten Marcel Duchamp, Constantin Brancusi, Claes Oldenburg, Robert Rauschenberger, Andy Warhol ja Rebecca Horn. Keskeisen näkyvyyden saa Niki de Saint Phalle, jonka karnevalistiset ja värikkäät veistokset kohtaavat katsojan heti näyttelyn alussa.
Näyttely on kokonaisuudessaan selkeän tyylikäs. Taiteilijuutta alleviivaa jokaisen teoksen yläpuolella oleva taiteilijan nimi isolla tarratekstillä seinään kiinnitettynä. Se tuntuu onnistuneen korostetulta ratkaisulta näyttelyssä, joka kuin esimerkin omaisesti nostaa suuria "nimiä" esille. Teokset itsessään eivät ole niitä taiteilijoiden tunnetuimpia, johtuen juuri kokoelman erityisestä Hulténin henkilöön liittyvästä syntyhistoriasta. Intiimi tunnelma ja läheisyys tuntuvat enemmänkin hallitsevan kokonaisuutta.
Ateneumin näyttelykokonaisuus muistuttaa myös Moderna Museetin ja Ruotsin taidemaailman vahvasta vaikutuksesta suomalaiseen taideyhteisöön menneinä vuosina. Myös Ateneumissa alettiin 1960- ja 1970-luvulla järjestää happeningeja ja erilaisia tempauksia suuren maailman tyyliin. Näyttelyn seiniltä oheislehtisestä löytyy myös monia Hulténin lausahduksia, jotka pohtivat taiteen merkitystä alati muuttuvassa maailmassa.
Skenet-verkkolehti
Skenet on Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen julkaisema nettilehti, jonka ideana on tukea taiteen tekijöitä ja yksittäisiä taiteilijoita kulttuuritapahtumien tiedotusvälineenä.
Linkit:
Lisätietoa näyttelystä Skenetin verkkosivuilta Skenet-verkkolehden etusivulle
Teksti: Mikko Oranen
Kirjoittaja toimii amanuenssina Helsingin kaupungin taidemuseossa
Kuva: Andy Warhol
Mao, 1973
akryyli silkkikankaalle 95 x 95 cm
Pontus Hulténin kokoelmasta
