Ovi arkipäivän historiaan
Linnanmäen juurella sijaitseva Työväenasuntomuseo on avautunut jälleen kesäksi. Tutustu helsinkiläisen arjen historiaan tai muistele menneitä 1900-luvun työläiskodissa.
Suomi on muuttunut valtavasti viime vuosikymmeninä. Elintason nousu ja tapojen muuttuminen ovat tehneet 1900-luvun alkupuolen kotimaasta nykysuomalaisten silmissä suorastaan eksoottisen. Silloinen elämän yksinkertaisuus ja asumisen vaatimattomat puitteet ovat monille nuorille järkytys ja vanhemmillekin kaukaista, jo unohtuvaa menneisyyttä.
Työväenasuntomuseo ja sen avautumisen yhteydessä julkaistu, tutkija Jere Jäppisen kirjoittama Yhdeksän pientä kotia -teos avaavat oven suomalaisen ja erityisesti helsinkiläisen arjen historiaan ja kertovat muutamin välähdyksin siitä, millaisista lähtökohdista jokapäiväinen elämämme on kehittynyt.
Välähdyksiä menneestä
Sata vuotta sitten helsinkiläisen työläisperheen hellahuoneessa vesihana ja hellakakluuni edustivat poikkeuksellista mukavuutta ja peilipiironki ja ompelukone olivat ylpeydenaiheita.
Ajan myötä elintaso kohosi ja koteihin hankittiin uutuuksia. Öljylampun tilalle kattoon ripustettiin hehkulamppu ja ruokapöydässä läskisoosi korvasi silakan. Alkoi olla varaa huvitteluunkin, gramofoniin tai oikein radioon. Sotavuosina piti uudestaan totutella karumpaan arkeen ja korvikkeisiin. Sitä suurempi ilo koettiin, kun rauhan tultua taas sai herkkuja kuten kahvia.
Työväenasuntomuseon tapaan myös Yhdeksän pientä kotia -kirjassa arjen historiaa tarkastellaan Helsingin vanhimpien, vuonna 1909 Alppilaan valmistuneiden kunnallisten työväenasuntojen ja niiden asukkaiden kautta. Runkona on yhdeksän hellahuonekotia 1910-luvulta 1980-luvulle.
Huoneiden asukkaista on koottu tietoja arkistotutkimuksin ja osin haastatteluin, joiden pohjalta on valittu kaupunginmuseon kokoelmista aikakauteen ja ympäristöön sopivia esineitä ja luotu täyteläisiä kotimiljöitä.
Arjen merkityksestä ja tunteellisesta voimasta todistava Yhdeksän pientä kotia-teos tarjoaa paitsi tietoa myös virikkeitä muistelulle. Esinemaailma oli Suomessa 1900-luvun alkupuolella varsin yhtenäinen ja suomalaisten elintasoerot niin pieniä, että lähes jokainen löytänee kirjan kuvista jonkin tutunoloisen esineen tai tunnelman. Yhdelle tulee mieleen lapsuudenkoti, toiselle mummola, kolmannelle kesämökki…
Työväenasuntomuseo avoinna 5.5.2010–26.9.2010 ke-su klo 11-17. Vapaa pääsy.
Työväenasuntomuseo Helsingin kaupunginmuseo
Teksti: Helsingin kaupunginmuseo
Kuva: Helsingin kaupunginmuseo/Juho Nurmi.
Kuvassa suurperheen aamu hellahuoneessa vuonna 1925.
