Aarresaaria ja päiväunia
EMMAn kesänäyttelyyn on koottu museon kokoelmien helmet.
Katse EMMAn kokoelmiin - Aarresaaria ja päiväunia -näyttely tuo nähtäville monipuolisen valikoiman maalauksia, veistoksia, grafiikkaa, valokuvia, installaatioita ja mediataidetta lähes 200 taiteilijalta eri vuosikymmeniltä.
Näyttelystä löytyy myös Espoon modernin taiteen museon kokoelman synnystä ja linjausten muutoksista kertova historiaosio.
EMMAn kokoelmaan on vuosikymmenten aikana hankittu aina oman aikansa nykytaidetta. Kokoelma sai alkunsa 1950-luvulla, kun Espoon kunta alkoi kerätä taidetta kansakouluille.
Teosten määrä on tähän mennessä karttunut 2500:aan. Noin puolet teoksista on sijoitettu Espoon julkisiin tiloihin, kaupungin virastoihin ja laitoksiin sekä ulkotiloihin.
Osmo Valtosen taidekokoelma lahjoitettiin EMMAlle vuonna 2008. Valtonen (1929-2002) on tullut tunnetuksi hiekkapiirtureistaan, hypnoottisesti omaa rataansa hiekkaan piirtävistä teknisistä kojeista, joista yhtä voi ihmetellä näyttelyssä.
Jatkuvasti karttuva liikemies Kyösti Kakkosen taidekokoelma on niin ikään talletettu EMMAan. Kokoelmasta on esillä kymmenen teosta, uutta kansainvälistä sekä suomalaista nykytaidetta. Esillä on myös kymmenen säleveistosta EMMAan talletetusta Raimo Utriaisen taidesäätiön kokoelmasta.
Museo-opetuksen Taidepakki-kokoelmasta on koottu lapsille suunnattu Eläinten kanssa -näyttely työpaja Ilmeeseen.
Näyttely on avoinna 6.9. saakka. Kesällä EMMA on avoinna ti- su 11- 18. WeeGee, Ahertajantie 5, Tapiola. Kampista bussit 106 ja 110.
Teksti: EMMA / Leena Joutsenniemi
Kuva: Milja Laurila
