Teräksenhohtoinen Binarius peilaa katsojan ajatuksia
Meilahden kampuksella sijaitsevassa lääketieteen tutkimus- ja opetuskeskus Biomedicum Helsingissä paljastettiin maanantaina 27.10. kuvanveistäjä Kari Huhtamon taideteos ”Binarius”.
Teoksen sijoituspaikka on Biomedicum Helsinki 1 -rakennuksen korkea, lasikattoinen aula; tila on toiminut myös kuvanveistäjän suunnittelun lähtökohtana. Aulan keskelle ripustettu Binarius on teräksestä valmistettu, pyörivä, kaksiosainen mobile, joka jatkaa taitelija Huhtamon omaa taiteellista linjaa ja samalla modernin kuvanveiston perinnettä.
— Toivon teoksen peilaavan katsoja omia kokemuksia ja muistoja, taitelija Huhtamo sanoo.
Biomedicum Helsingin johtaja, professori Olli Jänne löysikin taideteoksesta välittömästi heijastuman omille ajatuksilleen:
— Perustutkimus ja kliininen tutkimus ovat löytäneet toisensa ja suuntaavat siinä yhdessä yhä korkeammalle, kohti taivasta.
Taiteilija Kari Huhtamo on suunnitellut useita julkisia teoksia ja osallistunut myös menestyksekkäästi veistoskilpailuihin. Veistosten, mitalien ja muotokuvien lisäksi hänen tuotantoonsa kuuluu litografioita, serigrafioita ja tekstiiliteoksia.
Kiinteistö Oy Biomedicum Helsingin hallitus päätti veistoksen hankinnasta keväällä 2008 noudattaen suositusta, jonka mukaan 1-2 prosenttia julkisten rakennusten kustannuksista tulee sijoittaa taiteeseen.
Linkit:
Teksti ja kuva: Päivi Lehtinen