Aistien kaupunki - uudet taiteen maisterit esittäytyvät
Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun vuosittainen näyttely Masters of Arts on tänä keväänä Helsingin historiallisessa ydinkeskustassa, Elefantti-korttelissa.
Näyttelyyn osallistuu 81 muotoilun ja taiteen alueelle valmistuvaa nuorta taiteen maisteria opinnäytetöillään. Näyttelyn teemoja ovat tuunaaminen, kaupunkiympäristön suunnittelu sekä taiteen ja designin tulevaisuus. Kuvataiteissa mediateosten rinnalla esittäytyvät "hitaat taiteet": piirtäminen, sarjakuva sekä valosta ja luonnosta inspiroitunut valokuva.
Näyttelyn pääteema, Aistien kaupunki, viittaa näyttelyn moniin teoksiin, joissa pohditaan urbaanin kaupunkiympäristön virittämistä, elävöittämistä ja vihertämistä. Töistä välittyvät ympäristötietoisuus, kestävä suunnittelu ja käsin tekemisen taito.
Näyttelyssä on mukana mm. Dylan Kwokin opinnäytetyö uudenlaisesta yhteisöllisestä urbaanista kasvihuoneesta, Mats Lönngrenin työympäristön vaikutusta sitoutumiseen ja innostumiseen käsittelevä opinnäytetyö sekä Tiina Rytkösen opinnäytteenään ideoima satamarata kaupunkilaisten käyttöön. Heidi Uppa on tutkinut suklaalevypakkausten kansallisia erityispiirteitä Suomessa ja Venäjällä työssään Suklaahyllyn salat ja Philip Palmen identiteettiä 104 keraamisesta kylpyankasta muodostuvassa prosessimaisessa työssään Duck it.
Näyttelyn teemaan, kaupunkiympäristön suunnitteluun sopii myös näyttelyn sijoittuminen Elefantti-kortteliin, keskelle Helsingin ainutlaatuista empirekeskustaa. Tilat ovat poikkeukselliset, sillä niitä ei ole suunniteltu näyttelykäyttöön. Ne myös odottavat Helsingin kaupungin peruskorjausta: torikortteleiden arvorakennukset palaavat vaiheittain virastokäytöstä eläväksi tapahtuma- ja ostosalueeksi.
Näyttelyn on kuratoinut mediataiteilija Marita Liulia ja näyttelyarkkitehtuurista vastaa teollinen muotoilija, taiteen maisteri Tarja Kunttunen.
Masters of Arts – Aistien kaupunki on avoinna yleisölle 12.5–13.6.2010.
Lue lisää näyttelystä:
Masters of Arts 2010 - Aistien kaupunki
Teksti: Saara Koskinen
Kuva: Katja Maria Nyman
Kuvassa Susanna Mannerin työ
